Ozark Henry: This Last Warm Solitude

 Double T Music

  Tätä viisihenkistä bändä liidaa 32-vuotias belgialaisheppu Piet Goddaer ohjelmoija-adjutanttinaan Filip Tanghe. Levyn kansidokumenteissa ei pahemmin selitellä miesten syvempää olemusta, mikä on lähinnä outoa “ulkomaan valloitusta” ajatellen. Hienot, mutta aavistuksen turhan paljon selittelevät kotisivut tietävät kertoa, että poppoon nimi juontuu ameriikan Ozark-vuorista. Lisäksi nimessä on z-kirjain, kuten avantgardisti John Zornillakin. “Henry” taas juontaa juurensa William S.Burroughsin kirjaan “Junkie”. Jummikunsiistiä. Musiikillisina vertailukohteina mainitaan mm. Bowieta, Zappaa, Portisheadia jne. Kulttisuosiota yhtyeellä sanotaan olevan ainakin Ranskassa ja Saksassa.
  Voiko tällaisella musiikillisella frankensteininhirviöllä olla mitään omaa sanottavaa? Todennäköisesti ainakin pedofiilimaassa menee lujaa, sillä tämän 1998 julkaistun platan jälkeen OH on saanut tehdä v. 2001 “Birthmarks”-nimisen levyn Sonylle. Nyt käsiteltävän äänitteen kohdalla pulju on hoitanut vain jakelun.

  Avantgarden ja taiteen puolelle mennään, ja mikäpä olisi sopivampi paikka tällaisen hörhöilyn arvostelulle kuin Desibeli.net! Kotimaassaan OH luokitellaan pop-puolelle, ehkäpä tuotetun, puhtaan saundin perusteella, mutta kuultaa silti läpi tinkimättömyys. On leikattu, liimattu, ohjelmoitu, efektöity, tulkittu. Goddaer hoitaa laulamisen, englanninkieliset sanat ovat lähellä runoutta, ääniavaruus on miksattu laajalle ja syvälle, höysteinä käytetään pistäviä herätyskellotaajuuksia, jousisoittimia ja 80-lukusyntikkaa. Kaikua ei säästellä, kun kerran potikat on keksitty.
  Piisit ovat miellyttävän erilaisia keskenään, synkistelevät konepoppityylit sätkättävät kilvan choir-synasaundien kanssa eri variaatioin. Suosikiksini nousi raita Inhaling, mutta toisaalta ehkäpä alitajuisesti: se muistuttaa kompiltaan melkoisesti Sopranos-tv-sarjan tunnusviisua.
  Näin ajatuskehäni sulkeutuu tämän bändin kohdalla. Mieleen ei tule muuta kuin lainapaloista koostettu tilkkutäkki. Ja kun itse tekotapakin on lainattu niiltä z-alkuisilta kokeilijoilta, niin uskallan suositella tätä levyä vain niille friikeille, jotka ovat todella kiinnostuneita Bowien tai vaikkapa Depeche Moden space-opetuslapsista. Ozark Henryn musiikista löytyy mielenkiintoisia yksittäisiä elementtejä, mutta yhdestäkään piisistä ei muodostu kunnollista lyhytelokuva-soundtrackia tai pienoisoopperaa tyyliin Bohemian Rhapsody, mikä on käsittääkseni ollut haussa.
  Terv. Alpz Rokka.