Pääsivu
Esittely
Levyarviot
DVD-arviot
Pienet
Livearviot
Valokeilassa
Klassikko
Vapaa vyöhyke
Ajankohtaista
Ajatuskupla
Toimitus
Keskustelu
Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 76 vierasta ja 0 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

Major Label: Hold Breath Between Lines (demo single)
Arvioija: Mika Roth
Arvio:

Ahdistus se suomalaista nuorta miestä ajaa, ja vaikkei tässä ihan missään Sentenced tyyppisessä ”istunpa perkele hankeen ja kuolen” hengessä liikutakaan, ovat värit tummia ja musiikki kovin metallisen oloista. Vuonna 2000 alkunsa saanut yhtye on ennen tätä uusinta kolmen biisin näytettä julkaissut kaksi demoa ja yhden promon.

En ole kuullut bändin aiempaa tuotantoa, mutta Hold Breath Between Lines liikkuu luonnollisen tuntuisesti moderneissa alternative metal maisemissa, joten sieltä bändin juuretkin löytynevät. Kovasti mieleen nousee ison maailman nimistä Deftones ja kotimaisista vaikkapa Nicole tai Rust. Laulusta ja toisesta kitarasta vastaava Arto osaa laulaa genren vaatimalla raspisella tyylillä. Toista kitaraa soittava Jermu pitää laulajan tavoin kuusikielisensä kiireisenä, joten kitaravallitus on monin paikoin vakuuttava.

Yksikään kolmesta kappaleesta ei herätä välittömästi sisälläni mitään suuria tunteita, mutta jos yksi raita pitäisi valita, terävin vetäisy olisi ehkäpä aloituksena soiva Your Good News / My Deaf Ear. Kokonaisuutena sensijaan kipaletrio toimii jo huomattavasti paremmin. Major Label onnistuu pitämään yllä tietynlaisen tummahkon tunnetilan biisistä toiseen, mikä on ihan hyvä saavutus sekin. Myös selkeämmät soundit auttaisivat löytämään sävellyksistä lisää tarttumapintaa, ja tähän olisikin syytä keskittyä tulevaisuudessa entistä enemmän.

Linkki: Major Label
Päivämäärä: 17.03.2005
Lukukertoja: 1888


Levykommentointi vain rekisteröityneille käyttäjille - rekisteröidy tästä

 
  
 

Major Label

Modernia kotimaista alternative metallia. Helsinkiläisen trion soitossa kuuluu niin raivokas metallinen kähinä kuin komeasti kaartava melodia.

Kotisivut: www.majorlabelband.com

(Päivitetty 12.05.2007)
Levyarviot:
The Weightlifter (ep)

20.05.2006
Arvostelijana Ilkka Valpasvuo
Hold Breath Between Lines (demo single)

17.03.2005
Arvostelijana Mika Roth
Sinkut – Toukokuu 2007

12.05.2007