Bloodride: Bloodridden Disease

Elämme aikoja, jolloin suomalaisen thrash metallin ensimmäinen sukupolvi alkaa olla nostalgiaiässä. 90-luvun alun uudisraivaajat lämmittelevät alkujaan nopeastikin hyytyneitä bändejään. Nykypolven metallipäille esimerkiksi pohjoisen kova kopla Sacred Crucifix, Mengele ja N.N.S. lienevät vähemmän tunnettua oppimateriaalia.

Ensimmäisen virallisen julkaisun vastikään pihalle saaneen Bloodriden musikantit ovat saman aikakauden porukkaa. Miehistöstä löytyy alan veteraaneja niin Faff-Beysta, Maple Crossista kuin Astarothistakin – kaikki oman aikansa undergroundin ja vähän mainstreaminkin vakikalustoa. Mutta miten viriilisti Bloodride sitten pelittää kuuden vetäisyn mini-cd:llään?

Tietysti jo lähestymistapa on aivan erilainen niin muusikoilla kuin arvioitsijalla itselläänkin. Viisitoista vuotta sitten metallin paukutus oli elämäntapa, nyt nuoruuden huimapäisyyksiä lämmittelevä harrastus. Se ei voi olla kuulumatta itse musiikistakin, vaikka kuinka ammattitaito olisi tallella. Riffittely on tehokasta eikä itse biisitkään kehnompia ole, vaihtelevuutta saadaan aikaan jo sillä, että nakutusvaihdetta pidetään aika hyvin silmällä.

Takapakkia tulee kiusallisen yksiulotteisesta laulupuolesta, sillä aggressiivista tahi brutaalia ei Jykän ulosanti parhaalla tahdollakaan ole. Tasoitusta annetaan myös tuotantopuolesta, joka etenkin lätkyttelevien rumpusoundien ja diskanttien kitaroiden myötä vaikuttaa kokonaisilmeen keskinkertaisuuteen. Jos rässimeininkiä seuraa vain alan suurien nimien kautta – Slayer tai The Haunted nyt ensimmäisinä mieleen juolahtaen – tuntuu ihan pätevä peruskaura laimealta. Mutta se onkin sitten arvioitsijan oma ongelma.