Sakara

Varo vaan, tai Lemin nuoret uroot puhkuvat talosi nurin! En tiedä millaisia kauroja Mokoman isännät ovat suojateilleen syöttäneet, mutta vikurointi pilttuussa lähentelee jo kymmenen boforin hirmumyrskyä. No, itsehän pojat ovat toki sanottavansa muotoilleet - ja kaavamaisesti radalla rynniviä ravihevosia heistä ei saisi tekemälläkään. Bändin potentiaali on toki tiedetty kovaksi jo tovin, mutta siltikin debyytti pääsee iskemään puun takaa. Lyhyesti: Stam1na kirjoittaa suomalaisen metallin historiaa tässä ja nyt.

Hämmästyttävintä levyssä on sen valtava, kerrankin myös tismalleen oikeisiin painopisteisiin kohdennettu lataus. Stam1nan äänivyöry ei olekaan niinkään musiikkia kuin elävää energiamassaa. Bändin soitto on sekä järkähtämättömän ankaraa että kuitenkin notkeaa ja taipuisaa kuin nuori pajunvitsa - siis "aidosti" kestävää. Yhtyeen nimen huomioon ottaen olisikin toki hieman kiusallista, mikäli näin ei olisi. Pelkkä soitto ei tietenkään riittäisi nostamaan Stam1naa suoraan raskaaseen sarjaan. Tarvitaan myös kappaleita ja taitojen ohjaamista kokonaisuuden käyttöön. Ruksin voi riipustaa näihinkin kohtiin.

Heti alku hymyilyttää, kun Antti "Hyrde" Hyyrynen ärjäisee bändinsä nimen niin vakuuttavasti, että leegio räppäreitä säntää takaisin äiteen helmoihin. Yksi Stam1nan erityispiirteistä onkin musiikista välittyvä leikkisyys. Ei siis mikään puska- tai paskahuumori, vaan sellainen rentous, johon vain kovilla tekijöillä on varaa. Lemiläisten ei tarvitse todistella tai jynkyttää hampaat irvessä, ja silti meininki pysyy aggressiivisena alusta loppuun. Melkoinen saavutus! Bändin asenne touhuunsa vaikuttaa muutenkin sen verran tervehenkiseltä, että tulevaisuus lupaa hyvää. Kumma kyllä, tämän sortin teeskentelemättömyyttä esiintyy useimmiten Helsingin ulkopuolisilla bändeillä.

Moisten hehkutusten jälkeen kehdannee vähän moittiakin: aivan kaikki biisit eivät ole sävellyksellisesti vielä täyttä timanttia, ja rauhallisemmin laulaessaan Hyrde muistuttaa aivan liiaksi Marko Annalaa. Muuten tämä thrashin, asennemetallin ja aivan omanlaisensa kimurantin sovitustyylin liitto maistuu kyllä. Kansissa oleva sarjakuvamainen piirustus bändistä kuvaa Stam1nan meininkiä oivasti, sillä omankin visioni mukaan orkesterilla on mahdollisuuksia liitää vielä joskus Karjalan kuusien latvoissa kuin Hiipivän tiikerin kung fu-mestarit konsanaan.