Järvenpääläisnelikon punkahtava soitto jatkaa muiden muassa Radiopuhelimien ja CMX:n luomaa kansanperinnettä progea ja punkkia sotkevan suomenkielisen rockin parissa. CMX:stä kvartetin erottaa etenkin selkeästi kevyempi soitanto; vaikka etenkin rytmiryhmä soittaa erittäin tiukasti, ei homma kaadu mitenkään upottavan raskaaksi. Toki etenkin kahdella ekalla raidalla tukkakin voisi hyvin heilua... Antti Wuokon toteava laulutulkinta jää melko suttuiseksi, vaikka pieni karkeus sopiikin kieltämättä kokonaisuuteen. Nyt sitä on hiukan liikaakin. Biiseistä jyräävä Minä olen maapallo ja etenkin kerrollaan päähän jäävä Voima eivät turhia jää pohdiskelemaan vaan painavat sata lasissa. Kuolemaa pohtiva Musta auto on puolestaan rauhallisempi, tilutellen maalaileva vaellus. Päätösraita Kappaleina yhdistää sekä kiivaan hölkkäyksen että maalailun. Kappaleen tahdinvaihtelut tuovat mukavaa kieroutta, silti homma pysyy hyvin kasassa. Jos lisää Voiman kaltaisia biisejä syntyy, on nelikko hyvällä tiellä.