LCD Soundsystem: LCD Soundsystem

EMI

James Murphy aloitti aikoinaan musiikin kuuntelun punkista ja 90-luvulla hän vaikutti mm. bändissä nimeltä Pony. Viime aikoina hän on ollut nykiläisen tuottajakaksikon DFA:n toinen puolisko, jonka osaamisalue on elektroninen musiikki. LCD Soundsystemin vuonna 2002 ilmestynyttä Losing My Edgeä on hehkutettu ties millä ylisanoilla ja niinpä bändin ensimmäistä pitkäsoittoa on odotettu ainakin tietyissä piireissä kuin orjantappuranasaretilaisen toista tulemista.

Myönnettäköön, että minulle LCD Soundsystem oli vielä kuukausi sitten tuntematon suuruus ja niinpä mitään ennakko-odotuksia levyn suhteen ei ollut. Niinpä heti levyn aloittava, tarttuva renkutus Daft Punk Is Playing At My House yllätti positiivisesti. Biisi kertoo siitä, kuinka siistiä olisi, kun jonkun tavallisen pulliaisen kotibileissä olisi paikallisen pikkubändin sijasta soittamassa Daft Punk. Tämän jälkeen tulee kipale toisensa jälkeen monta hyvää diskossa toimivaa nakutusta, mutta kaikki ei ole kohdallaan.

LCD Soundsystemin levy on kiusallisen hengetön. Periaatteessa hyviä biisejä löytyy, mutta kaikki kuulostaa hirveän tutulta. Tasaisesti on varasteltu 80- ja 90 –luvuilta vaikka mitä ja levy alkaa kuulostamaan väkisinkin junnaavalta. Lisäksi paketin mukana tulee toinenkin kiekko, joka sisältää vanhempaa tuotantoa, kuten jo mainitsemani ”klassikon”. Vaikea sanoa, oliko paineet levyn tekoon liian kovat vai missä mättää, mutta kokonaisuus ei vain toimi. Yksittäisinä biiseinä kotihipoissa tämä toimii, mutta mitään elämää suurempaa spektaakkelia tästä ei saa, ei edes diskopallolla, E:llä ja savukoneella.