Rubik: People Go Missing (ep)

Siamese Sounds / New Music Community

Eklektistä, mutta hetkittäistä erinomaisuutta. Rubikin debyytti on kuuntelua vaativa puolituntinen, jonka kanteen on helppo lyödä ns. kokeellisen tai taiteellisen rock-musiikin leima. Toisaalta eikö kaikki musiikki ole taiteellista? Tällä kertaa ei kuitenkaan ole tarjolla perinteisiä sointukuvioita, yksinkertaisia kappalerakenteita, helppoja melodioita tai tarttuvia kertosäkeitä. Rubikia on helppo verrata Radioheadiin, ja muutenkin brittiläinen hiukan avantgardeen kallellaan oleva, mutta silti rokkilehtiin kelpaava pop-rock tulee hakematta mieleen. Artturi Taira laulaa kuin enkeli, ja muistuttaa hetkittäin Office Buildingin Janne Laurilaa.

Parhaimmat kappaleet on laitettu levyn alkuun: Telecvokning, Haiku Motorik ja Don't Take a Swim antavat Rubikin kyvyistä ja musiikillisista mieltymyksistä lupaavan kuvan. Kappaleet rakentuvat palasista, jotka Rubikin käsittelyssä loksahtavat paikoilleen, mutta joista olisi ollut ainesta useampaankin kappaleeseen. Ihan kuin hyviä ideoita olisi ollut tuhlattavaksi asti. Levyn loppua kohden moniosaiset, kollaasinomaiset kappaleet alkavat kuulostaa päämäärättömältä ja itsetarkoitukselliselta vaikeaselkoisuudelta (lue: tylsältä) – erityisesti levyn päättävä Just Heads Dropping. Yksinkertaistaminen ei välttämättä olisi ollut pahasta, sillä parhaimmat hetket Rubik tarjoaa ollessaan riisutuimmillaan.

Monista elementeistään ja instrumenteistaan huolimatta äänikuvaa ei ole tuotettu liian ahtaaksi, vaan musiikki hengittää – Rubik on ymmärtänyt, että kaikkea ei tarvitse soittaa yhtä aikaa. Kauniit pianomelodiatkin erottuvat ja toimivat tehokkaammin silloin, kun ne eivät peity kitarariffien alle. Rubikin debyytillä on paljon hyviä ideoita ja kunnianhimoa, mutta lopputulos ei kokonaisuudessaan vielä vastaa yhtyeen potentiaalia.