Bloc Party: Silent Alarm

Wichita Recordings

Neljän jengi. Vuonna 1979 julkaistiin mm. Joy Divisionin Unknown Pleasures, Wiren 154, The Slitsin Cut ja PiLin Metal Box. Samana vuonna julkaistiin myös Gang Of Fourin debyyttialbumi Entertainment!. Bloc Party soittaa vuoden 1979 soundia vuonna 2005, ja onnistuu silti – tai siitä johtuen – kuulostamaan tuoreelta. Kolme ep:tä, ns. indie-piirien odotukset ja median luoma kohu uudesta The Killersin tappajasta ovat nostaneet yhtyeen debyytille kohtuuttoman kovat vaatimukset. Bloc Party kuitenkin tietää mitä tekee, ja onnistuu tekemisissään.

Bloc Partyn tanssipunkki ja soundipolitiikka ovat ainakin yhtä paljon kuin Franz Ferdinandkin velkaa Gang Of Fourin ja aikalaisten 70-luvun lopussa ja 80-luvun alussa tekemälle post-punkille, punk-funkille, disco-punkille tai miksi sitä sitten haluaakin kutsuttavan. Gang Of Fourin tapaan Bloc Partykin ottaa kantaa (erityisesti Price Of Gasoline), vaikka ei ihan samankaltaiseen neo-marxismiin yllykään. Ennen kaikkea yhtye saa tanssijalkoihin tahtia. Siinä missä Interpol kumartaa Joy Divisionille, niin Bloc Party tekee saman Gang Of Fourille. Yhtye ei vaikutteitaan peittele, vaan antaa niiden kuulua selkeästi musiikistaan ollen samalla ylpeän itsevarma omasta erinomaisuudestaan. Toisaalta Kele Okereken ohut ääni kuulostaa yhtä paljon The Curen Robert Smithiltä kuin Interpol-vokalisti Paul Banksin ääni Ian Curtisilta.

Debyyttiä edeltäneiltä ep-levyiltä on otettu mukaan ainoastaan kaksi kappaletta: indie-discojen heittotukkien toivebiisit Helicopter ja Banquet toimivat edelleen loistavasti, mutta huippukohdat eivät jää pelkästään näiden kahden erinomaisen veisun varaan. Like Eating Glass, Positive Tension ja She's Hearing Voices tarttuvat ja tanssituttavat aivan yhtä lailla, jollei enemmänkin. Blue Light, This Modern Love ja So Here We Are rauhoittavat sopivissa kohdin ja antavat levylle tarvittavaa varianssia.

Bloc Partyn nimetön debyytti on toimiva ja dynaaminen kokonaisuus, joka kestää kuuntelua. Yhtyettä olisi helppo vähätellä vain yhtenä tämän hetken trendisoundin kopioijista, mutta yhtye osaa kirjoittaa hyviä kappaleita plagioimatta ketään. Gang Of Fourin comeback-kiertueen Suomen osuutta odotellessa tunnelmaa voi pitää katossa tämän levyn avulla, tai The Rapturen Echoesin tai Radio 4:n Gotham!:in tai... Kyllähän hyvälle musiikille aina tilausta on. Samoin kuin post-punkin jälkeiselle post-punkille eli siis post-post-punkille.

Kommenttien keskiarvo:

kipinahepo kommentoi 11.03.2005:

Pisteet:

Ehkä kuitenkin pienen pieni pettymys, kun varsinkin levyä edeltänyt ep loi kovat odotukset. Ihmetyttää myös miksei levylle kelvanneet mainiot Little Thoughts ja Tulips? Jälkimmäinen muistuttaa tosin niin paljon So here we are:a että se selittyneepi sillä. Harmi myös että entuudestaan tutut helicopter ja banquet ovat levyn parhaat kipaleet, lähelle pääsee positive tension, like eating glass ja price of gasoline! Ei mittään, hyvää rokkista!

kipinahepo kommentoi 11.03.2005:

Pisteet:

Mistä muuten johtuu että aina kun tulee jokin uusi bändi niin levyarvostelijat vertaavat sitä johonkin 20 vuotta vanhoihin bändeihin joista kukaan ei ole pahemmin mitään kuulleetkaan ennen, jotka sitten kuitenkin tulevat taas "muodikkaiksi" uuden bändin vedossa. Television myi varmasti monta levyä pelkästään siksi että arvostelijat vertasivat The Strokesia siihen. Interpolin avustuksella Joy Division on taas kaikkien huulilla, ja luultavasti myös Gang of Four saa jokusen levyn myytyä Bloc Partyn musiikin ystäville..?

Nimetön kommentoi 25.04.2005:

Pisteet:

jenkkiversiosta löytynee little thoughs muuten. hyvä biisi. muutenkin levy on erinomainen, vaikka yleensä tulee kuunneltua raskaampaa tavaraa. joskus sieltä ylihypetettyjen bändien joukosta löytyy tosiaan sellaisia helmiä, jotka on hehkutuksensa ansainnut. Viime vuonna Interpol, tänä vuonna Bloc Party.

OnZa kommentoi 02.10.2005:

Pisteet:

Todellakin on loistava levy. Erittäin ehjä kokonaisuus. Olin kuullut tästä aluksi vain "Like Eating Glass" -biisin ja siksi epäröin ostoa. Kaveri kuitenkin pisti päänsä pantiksi että hyvä levy on, -enkä olekaan ostopäätöstä joutunut katumaan.
Suosikeiksi on ehkäpä nousseet Like Eating Glass, Banquet, Bluest Light ja Modern Love.

Franz Ferdinandista en aikoinaan innostunut ja tässä levyssä onkin havaittavissa se jokin, joka erottaa Block Partyn skottipojista.

Vuoden paras levy -argumentti ei varmaankaan olisi tässä yhteydessä kaukaa haettu. Vuoden kovin yllättäjä on nimittäin ainakin allekirjoittaneen kohdalla itsestäänselvyys.

mpkoskin kommentoi 09.08.2006:

Pisteet:

Kaukomailla oleskelussa on näemmä se hyvä puoli, että säästyy liialta hypetykseltä. Tämänkin levyn löysin vähän myöhemmin ja täysin ilman ennakko-odotuksia sitä nautinnolla kuuntelin. Jestas, miten tenhoavaa new new wavea! Itse kuitenkin tyrmäännyin ensimmäisellä kuuntelukerralla erityisesti täsmäiskuin rypsähtelevästä rytmiosastosta, eritoten särmikkäästä rumputyöskentelystä, Like Eating Glassin kovakouraisesta rynnäkkökiväärisarjoista Two More Yearsin vähäeleisempään ja pehmompaan takomiseen.