Siamese Sounds

Muiden muassa mainion Underwater Sleeping Societyn lisäksi nousevan musiikkikollektiivin New Music Communityn piiriin kuuluva Kastor esittelee todella mainiota modernia brittiläishenkistä poprockia viiden kappaleen debyyttieepeellään. Kitaroillaan jopa rennoimpia Smashing Pumpkins -mielijohteita esiinnostava (etenkin What Was I To Youllä) nelikko maustaa tarttuvaa ja menevää, silti hämmästyttävän rikasta soundiaan niin koskettimilla kuin toimivalla taustalaululla. Matias Koposen herkän laulun vahvikkeena kuulee hetkittäin koko muuta kolmikkoa. Lähin vertaus minulle bändistä nousee kuluneen vuoden brittilehdistöä pyörryttäneeseen Franz Ferdinandiin, joskin bändien persoonat ovat kyllä selkeästi omanlaisiaan. Silti vastaavaa menevyyttä yhdistettynä soundin rikkauteen löydän molemmista.

Avausraita Sleep Sleep (eikös UwSSoc:lläkin ole ihan samanniminen biisi?) alkaa humisevan herkällä ”tallustelulla”, jossa stemmalaulu kuorruttaa mukavasti haaveellista tunnelmaa. Biisi kasvaa särökitaran myötä huomattavasti massiivisemmaksi ja menevyys lisääntyy kerroksittain. Matiaksen melkein jollotteluun asti taittuva laulu on heti kärkeen todella vakuuttavaa. Suht rauhallinen raita on vielä huomattavasti lähempänä jotain Travista tai Coldplaytä, mutta riehakkaampi Corporate Talk pistää jo rokahtavaa tanssivibaa punttiin FF:n tyyliin. Erittäin tykki rokkidiskoilu, jota odotan kuulevani ainakin Yo-talon deejii-iltamissa. Syytä ainakin olisi... Täyden kympin biisi!

Hivenen kasaritunnelmainen Boys From The Block tuo keitokseen melankolisempia melodioita, hillittyjä elektro-efektejä sekä vocoder-laulua. Haikea maalailu sopii hyvin mukaansatempaavan tanssirokin perään, mutta ihan yhtä kovaa imua biisi ei tarjoa. Upealla vaanivuudella liikkeelle rullaava haikea, mutta iloinen What Was I To You nostaa hymyn huulille. Säröjunnaukset ja kerkeät kitarajuoksutukset tuovat biisin seesteisyyteen mukavaa menevyyttä ja pientä rankkuuden tuntua. Päätösraita Always One Too Manyn molli-tunnelmointi rokkaa synkähkösti, menettämättä silti herkkyyttään tai juoksevuuttaan. Lopun särisevä kaahailu saanee keikoilla olon sekä lavalla että yleisössä tuntumaan psykoottiselta. Kaunista ja hengästyttävää. Vaikka tämä voittokulku ei jostain kumman syystä tulisikaan näkymään kotimaisen musiikkitarjonnan valokeilassa, on kieltämättä kyse melkoisen vaikuttavasta tulevaisuuden iskujoukosta. Kaiken järjen mukaan nimi Kastor pitäisi olla hyvän musiikin ystäville pian tuttu muustakin kuin takoista ja uuneista.