The Tunes: Bright Yellow Sun

Grandpop

Perinteitä kunnioittavalle ja hyväntuuliselle kitarapopille on aina tilausta. Varsin mielenkiintoiseksi tilanteen tekee se, että soittajien cv pullistelee hienolta kalskahtavia nimiä Egotripistä, Kauko Röyhkän kautta itseensä Johnny Thundersiin. Kake tai Johnny-vainaa eivät levyllä esiinny, mutta nimet Knipi, Markus Nordenstreng, Rikki London ja Heikki Tikka lienevät tuttuja useimmille musiikkimaailmaa hieman aktiivisemmin seuraaville. Tyylitajuisia ammattimiehiä kaikki tyynni, mutta mistä puusta on Bright Yellow Sun veistetty?

No, inspiraation lähde ei ainakaan ole kovin yllättävä. Jokainen levyä koskeva arvio on nostanut esiin klassiset 60-luvun nimet kuten The Byrds ja Lovin’ Spoonful (jotka mainitaan mm. levyn saatteessakin), ja oikeassahan he ovat. Melodiatajuista, vahvoihin stemmalauluihin ja helkkyviin kitaroihin nojaava soitantoa ja tarkemmin määrittelemätöntä ”hyvää meininkiä”. Hauskanpito paistaa kyllä läpi, mutta mistään odottamastani pop-ilotulituksesta ei kuitenkaan ole kyse. Kun vertailuun on omasta takaa nostettu aiemmin mainitsemiani rock-historian merkkinimiä, tulisi biisimateriaalin olla enemmän kuin ”hyvää”. Paras (nimenomaan se klassinen vuosien 1965-1967 poptuotanto) on nykypäivänä niin vaikeasti tavoitettava missio, ettei siinä hevillä onnistu edes lauma pohjolan etevimpiä sävelseppoja.

Bright Yellow Sun on kyllä ”hyvä” levy, mutta haluan asettaa sen täysin oikealle mitta-asteikolle. Kun laitan soittimeeni Lovin’ Spoonfulin Summer In The Cityn tai Byrdsien Eight Miles High’n, ja sen jälkeen The Tunesin, asettautuu viisari väkisinkin pakkasen puolelle. Eli kymmenen pisteen pophelmiä tavoitellessaan The Tunes on päässyt jotakuinkin puolimatkaan.

Kommenttien keskiarvo:

Nimetön kommentoi 11.03.2005:

Pisteet:

Vai että kaksi ja puoli tähteä Tunesin Bright Yellow Sunille...? Tämä on niin Suomea! Ja millä logiikalla vielä... Kyllä minäkin kuuntelen mielelläni Lovin' Spoonfulia ja Byrdsiä ja olisinkin kovin onnellinen jos kaikki desibeli.netin arvostelijat laittaisivat samanlaiset kriteerit kaikille täällä arvosteltaviin levyihin. Näin ei kuitenkaan ole ja Tunesin arvostelu maistuu pahasti siltä että arvostelijalla taitaa olla jotain hampaankolossa kyseisiä artisteja kohtaan.
Tuskin kukaan tällä sivustolla laittaa vierekkäin esim. Sweatmasterin ja MC5:n tai Stoogesin levyt ja miettii onko Swetarit yhtä hyviä tai parempia. Samalla logiikalla esim. Flannelmouth tuskin saisi viisi tähteä. Puhumattakaan Shakesta joka näillä sivuilla saa kolme ja puoli tähteä! Levy joka, kaikella kunnioituksella, ei todellakaan ole sen arvoinen. Missä suhteellisuudentaju?

Bright Yellow Sun on harvinaisen onnistunut pläjäys. Tämän maan mittapuun mukaan mestariteos!

Ps. Olisi hauska nähdä jonkun muun desibeli.netin arvostelijan arvostelevan tämän plätyn.