Firebox

Tämä on levy jota odotin todella hartaasti tulevaksi. Total Devastationin debyyttialbumi Roadmap Of Pain esitteli kesällä 2003 bändin joka oli liittänyt moderniin deathmetalliinsa konehelvetin, ja millaisen konehelvetin? Hemmetti soikoon, jos alakerran pomo tietäisi moisen infernon olemassaolosta suuntaisi hän kesälomillaan Total Devastationin keikoille. Yhtyeen soundi ja tyyli olivat debyytillä kenties vielä jonkin verran keskeneräisiä, mutta suuntaviivat antoivat odottaa jotain todella messevää tulevaksi.

Ja nyt on siis tultu tähän päivään ja soittimessani pyörii kerran toisensa jälkeen bändin uusi levy Reclusion. En silti kiipeä seinille, en edes hypi kattoon – missä vika? Reclusionilla yhtyeen soundi on kehittynyt huimasti perinteisemmän ja suoremman deathmetallin suuntaan. Aiemmin määräävämmässä asemassa olleet koneet ja koskettimet on karkoitettu äänen äärirajoille ja tukitehtäviin taustalle. Nyt kappaleita vie eteenpäin rumpupatteristosta ulos taottu tulimyrsky, monta numeroa kasvaneet kitaravallit, sekä alasimena kakun päällä tärähtävä rujo huuto/ärinä vokalisointi. Toinen levyä määrittelevä tekijä on sen teosmaisuus. Kappaleet tuntuvat jatkuvan ikuisuuksista ikuisuuksiin ja välillä sitä miettiikin, että mihin suuntaan tässä oikein oltiinkaan menossa. Yhden osan perään tarjotaan toista, sitten kolmatta ja taas tulee väliosa... Hetkinen, mikäs biisi tämä nyt olikaan?

Total Devastationin toinen pitkäsoitto on ensinnäkin iso harppaus eteenpäin ja toisekseen reilu askel kohti valtavirtaa, mikä tekee yhtyeelle varmasti hyvää noin taloudellisessa mielessä. Uutta levyä voikin pitää voittona death metallille, sillä perusdeath lättynä Reclusion on täyttä takorautaa. En silti voi olla harmittelematta sitä, että tämä voitto piti lunastaa luopumalla jostain vanhasta ja omasta mielestäni huomattavasti arvokkaammasta.