Bizita Q: Amusia

Bizita Q

Bizita Q koostuu kahdesta jäsenestä: Miika Toivosesta ja Jyri Luukkosesta. Molemmat ovat TKK:lta valmistuneita ihmisiä, Luukkosen erikoisalaa on laivojen suunnittelu. Toivosella on klassinen pohja musiikin suhteen, Luukkoselta löytyy pop/jazz –menneisyyttä. Parivaljakon ensimmäinen levyjulkaisu Exitus löytyy ainoastaan internetistä.
Bizita Q:lla ei omien sanojensa mukaan ole mitään musiikillisia ambitioita. idea on ollut lähinnä omaksi iloksi tehdä hyvää musiikkia, ja jos joku muukin siitä tykkää, niin hyvä.
Amusia tarkoittaa lääketieteellisesti kykyä olla erottamatta tai tuottamatta järjellisiä ääniä.

Ilokseni olen saanut arvioitavakseni jälleen julkaisun, joka löytyy maailman alternativeimman levyputiikin tiskinalaisen ”Muut” –osaston kaukaisimmasta nurkasta. Kaikenmaailman suomipop-yhtyeet aina kilvan julistavat, etteivät halua tulla lokeroiduiksi mihinkään. Niiden kaikkien PopPoiden keulahahmojen tulisi pakkokuunnella tämä levy ennen kuin menevät päästämään suustaan mitään kliseisiä kategoriointiääliömäisyyksiä. Nämä minimalistis-hypnoottis-skitsofreniset instrumentaalirallatteet eivät noudata oikein minkäänlaisia tähän saakka säädettyjä musiikin lakeja. Mitään linjaa missään ei ole, ja tekijöiden on kerrankin varaa puhua lokeroimattomuudesta.
Vahvuus on tässä siinä, että ennalta-arvaamattomampaa, yllätyksellisempää musiikkia saa hakea. Nyt liikutaan musiikin rajamailla, it’s music, but not as we know it! Saundi/tyyli vaihtuu parhaimmillaan melkein joka tahdissa. Välillä kuulija etääntyy, välillä imuttuu täpöllä mukaan. Suosittelen myös lämpimästi kuulokekuuntelua tämän kanssa: kun villit soinnit penetroituvat aivojen läpi korvasta toiseen, on se aika tajunnanräjäyttävä kokemus.

Jos ”Seven”- tai ”Uhrilampaat” –leffan sarjamurhaajalla olisi ollut kämpällään oma kotistudio, niin jälki olisi osapuilleen tätä. Ei ole tuttua ja turvallista tämä, ennemminkin häiritsevän unenomaista, levottomuutta herättävää. Tämän voisi kuvitella soivan taidenäyttelyssä mustavalkotelevisioista koostetun installaation avantgardistisena taustahämyilynä. Tai sitten kämpälläni, testinä kavereille. Tuskin kuluisi kymmentä sekuntia, kun kaveri jo kysyisi, että ”Mitätääon!”