Julkaistu: 03.01.2005
Arvostelija: Ilkka Valpasvuo
Iittalalainen suomirock-nelikko Murgeli on päässyt pitkäsoittokantaan. Desibelin muinaisessa haastiksessa yhtyeen laulaja-kitaristi Olli Pitkänen kiteytti bändin teemaksi pohjoismaisen melankolian ja jeejee –meiningin ja samoilla lääkkeillä tuntuu vaudikkaasti, mutta tunnelmallisesti maalaileva kvartetti edelleen potkivan. Verrattuna esimerkiksi vuoden 2001 satoa olleeseen Murgeli -eepeeseen (vai onko sen nimi nyt sitten Heikko?) nelikon sovituksellinen ja soitannollinen ilme on kieltämättä kypsynyt ja saanut mukavan monipuolisia rakenteita. Sanoituksellinen puoli taasen särähtää melko pahasti, etenkin Monityydyttämätön ja Nollajätkä töksähtelevät ärsyttävästi. Jotenkin levystä jää tunne, että tarinakynä on ehtymään päin. Arkisia pohdintoja sieltä ja täältä pyörittelevät biisit eivät juuri takaraivoon jää soimaan ja parasta osastoa tuntuvat – ikävä kyllä – olevan vanhat hitit kuten Lumienkeli, Kemiallinen uni ja 11. käsky... Toki eepeehitit puolustavat paikkaansa, onhan kyseessä pitkäsoittomuodon debyytti. Silti, mikäli muu materiaali on tuoreempaa tavaraa, on jotain tärkeää matkalla kadonnut. Toki hyvä rokkimeininki on tallella ja Janne Saksan huomassa äänitystyökin tuntuu sujuneen ongelmitta. Kuuntelukokemuksena Tuulensuu oli kuitenkin rehellisesti sanottuna kohtuullisen puuduttava levy.
Iittalalainen nelikko veivaa melankolista rokkia suomenkielellä.
Kotisivut: www.murgeli.net
(Päivitetty 03.01.2005)
Kommenttien keskiarvo: