Hermano: Dare I Say

Suburban

Kyuss oli yksinkertaisesti loistava, ellei paras stoner rock–bändi, joka onnistui tekemään vain erinomaisia levyjä. Kun bändin hajottua Josh Homme ja Nick Oliveri perustivat Queens of the Stone Agen, laulaja John Garcia jäi vähemmälle huomiolle. Mainion lauluäänen omaava John ei ole kuitenkaan jäänyt lepäilemään laakereillaan, vaan on puuhastellut sellaisten bändien kuten Slo Burn, Unida ja Hermano parissa. Mm. Afghan Whigsin rumpalin Steve Earlen riveissään sisältävän Hermanon kakkoslevy on saanut osittain varsin nihkeän vastaanoton, mutta syytä tähän en ymmärrä. Tämän genren ystäville, varsinkin Kyuss-faneille, Dare I Say potkii enemmän kuin hyvin.

Kyuss oli musiikkia, joka ei ihan heti aukea ja näin on myös Hermanon kanssa. Ensi kertaa kuunneltuna bändin biisit kuulostavat yhdeltä ikuisuuksiin jatkuvalta kitaravallilta ja soundit tunkkaisilta. Mutta kun tähän pääsee sisään, ei levyä malta enää lautaselta jäähylle nostaa. Albumin aloittava Cowboys Suck jyrää heti sellaisella massalla päälle, että heikoimpia alkaa ahdistaa. Toki biisi kuulostaa hivenen liikaa Queens of the Stone Agelta, mutta ei siitä voi olla pitämättä. Toisin kuin Kyuss-vainaan kohdalla, Hermanon vahvuus on tällaisissa yksinkertaisissa runttauksissa. Tätä mielikuvaa vahvistavat Quite Fucked ja levyn viimeinen, mutta paras biisi, Angry American.

Tästä huolimatta biisit kuten Murder One erottuvat mukavasti kevyemmällä blues-kitaroinnilla ja My Boy on taas sellainen aktivoija, jonka ehdottomasti haluaisi kokea suuren yleisön keskellä. Kappale luo energisyydellään mieleen Monster Magnetin. Toki jotain vähemmän onnistuneitakin kappaleita löytyy. Let’s Get It On alkaa erittäin lupaavasti, mutta lässähtää kertosäkeessä ikävästi. Lisäksi On The Desert on tarpeeton aavikkofiilistely. Kaiken kaikkiaan, vaikka Hermanon uusin ei kaikkia odotuksiani täyttänytkään, on kyseessä ehdottomasti hyvä levy.