Pääsivu
Esittely
Levyarviot
DVD-arviot
Pienet
Livearviot
Valokeilassa
Klassikko
Vapaa vyöhyke
Ajankohtaista
Ajatuskupla
Toimitus
Keskustelu
Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 71 vierasta ja 1 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

Katve: Lähteellä (single)
Arvioija: Marko Ylitalo
Arvio:

Rotos

Poprockia popkaupungista. Oulu on vuoden 2004 Popcity, ja Katve yksi oululaisista Popcity-orkestereista, ja tämä kahden biisin singlejulkaisu on osa poppikaupunki-konseptia. Aikaisemmin yhtye on julkaissut demoja sekä omakustanteiset ep:n ja debyyttialbumin. Viisimiehinen kokoonpano luottaa perinteisiin rocksoittimiin ja yhtyeen ilmaisu on lähellä Limonadi Elohopean koukeroista suomirockia ilman samanlaista äkkiväärää oivaltavuutta. Katve on ikään kuin Pukin rahvaanomaisempi ja arkipäiväisempi versio. Lyriikat liikkuvat arkisissa asioissa, joilla kuvataan suurempaa kokonaiskuvaa. Soitosta kuulee ammattitaidon, mutta vaarana on liialliseen kikkailuun sortuminen tarttuvuuden kustannuksella. Teknisen osaamisen esille tuominen ei saisi olla itseisarvo, jos se ei palvele biisiä. Sekä nimikappale että Arviolta antavat bändistä osaavan, mutta hiukan ristiriitaisen kuvan. Yhtye on tarpeeksi omaperäinen erottuakseen soittolistojen hittivirrasta, mutta samalla se kuitenkin on liian tavanomainen, jotta se herättäisi tarpeeksi kiinnostusta tai jäisi mieleen – ainakin tämän näytön perusteella.

Linkki: www.katve.net
Päivämäärä: 08.12.2004
Lukukertoja: 2128


Levykommentointi vain rekisteröityneille käyttäjille - rekisteröidy tästä

 
  
 

Katve

Viisimiehinen kokoonpano Oulusta luottaa perinteisiin rocksoittimiin, yhtyeen ilmaisun kulkiessa Limonadi Elohopean koukeroisesta suomirockista kiireettömän melankolisiin pohdiskeluihin.

Kotisivut: www.katve.net

(Päivitetty 07.01.2008)
Levyarviot:
Aikainen liftari (EP)

07.01.2008
Arvostelijana Ilkka Valpasvuo
Lähteellä (single)

08.12.2004
Arvostelijana Marko Ylitalo
Askelmerkki

10.07.2004
Arvostelijana Ilkka Valpasvuo
Sinkut – Elokuu 2007

29.08.2007