Pääsivu
Esittely
Levyarviot
DVD-arviot
Pienet
Livearviot
Valokeilassa
Klassikko
Vapaa vyöhyke
Ajankohtaista
Ajatuskupla
Toimitus
Keskustelu
Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 39 vierasta ja 0 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

Darkwell: Metat[r]on
Arvioija: Mika Roth
Arvio:

Napalm

Itävaltalainen Darkwell kärsi vielä viime levyllään ikävästä ongelmasta. Bändin silloinen vokalisti Alexandra Pittracher kun onnistui torppaamaan suurimman osan lupaavista kappaleista heikolla tulkinnallaan. Selvää oli että neidon ääni ei yksinkertaisesti vain riittänyt ja etenkin Conflict Of Interest EP:n liveraidoilla puutteet kävivät jo sietämättömän selviksi. Nähtävästi tämä huomioitiin myös bändin sisällä, minkä johdosta vokalisti saikin kenkää kesällä 2003. Tilalle hankittiin uusi laulajatar nimeltään Stephanie Meier ja nyt laulussa liikutaankin jo aivan eri ulottuvuuksissa kuin aiemmin. Meierin puhdas, klassisesti koulutettu ääni ei ole ainoastaan vahva, vaan tämän lisäksi myös erittäin persoonallinen ja värikäs.

Mutta ei sitä pelkällä laulajalla pärjätä vaikka tämä olisi miten hyvä, ellei itse musiikista löydy tippaakaan potkua. Onneksi Darkwell on kehittynyt myös sävellys- ja sovitus-puolella melkoisesti kuluneiden kahden vuoden aikana. Metat[r]onin yhdeksän biisin joukko on kokonaisuutena niin toimiva, että siltä on vaikeaa irroittaa yksittäisiä biisejä. Bändin luoma, kevyesti sinfoninen ja melodinen goottimetalli on modernia niin soundeiltaan kuin toteutukseltaankin. Etenkin alkupuolella huomio kiinnittyy rumpali Moritz Neunerin taontaan, joka avaa joillekin biiseillä aivan uusia näkymiä. Tunnustan että ensialkuun suhtautumisessa rummuttelijan omintakeiseen tyylittelyyn oli pieniä ongelmia, mutta jo muutaman kuuntelukerran jälkeen Neunerin sarka osoittautui yhdeksi parhaiten hoidetuista. Myös kitaristi Mathias Nussbaumin ja kosketinsoittaja Raphael Lepuschitzin työjako/yhteistyö on virkistävän uutta ja normaalista poikkeavaa. Kaksikko uskaltautuu kokeilemaan soundeja ja temppuja, jotka toisissa yhtyeissä tuomittaisiin suoralta kädeltä liian innovatiivisina. Nämä irtiotot tuovatkin mukavasti lisäeloa toteutukseen. Pari kertaa kokeiluissa mennään tosin metsään reilumman puoleisesti, mutta jos mitään uskalla ei mitään voitakaan...

Darkwellin on onnistunut hitsautua vahvaksi ryhmäksi monista muutoksista huolimatta. Metat[r]onilla viisikko kuulostaa siltä kuin se olisi soittanut jo vuosia yhdessä, vaikka mukana on enää kaksi alkuperäistä jäsentä. Levyn loppupuolen materiaali on jonkin verran vahvaa alkua heikompaa, mutta mitään totaalista uuvahtamista ei sentään pääse käymään. Hyvää modernia melo-goottia, jossa varhainen Nightwish kohtaa uudemman Moonspellin ja Eliksen hyvin saksalais-henkisessä maisemassa.

Linkki: Darkwell
Päivämäärä: 25.11.2004
Lukukertoja: 1150


Levykommentointi vain rekisteröityneille käyttäjille - rekisteröidy tästä

 
  
 

Darkwell

Itävaltalaisen Darkwellin luoma, kevyesti sinfoninen ja melodinen goottimetalli on modernia niin soundeiltaan kuin toteutukseltaankin.

Kotisivut: www.darkwell.org

(Päivitetty 25.11.2004)
Levyarviot:
Metat[r]on

25.11.2004
Arvostelijana Mika Roth