The Earlies: These Were The Earlies

Warner

Mitä laittaa soimaan, kun saa hameväkeä jollakin enemmän tai vähemmän kömpelöllä tekosyyllä kammettua kotiinsa? Ei, vastaus ei ole Bon Jovin Bed Of Roses. Oman teoriani mukaan parasta on laittaa jotain sellaista, josta nainen ei innostu liikaa, mutta ei myöskään ärsyynny. Eli musiikkia, jonka olemassaoloa ei parin sekunnin kuluttua enää huomaakaan, vaan se toimii tunnelman luojana siinä missä himmeä valaistus. The Earlies on juuri tällaista musiikkia, joka jää todella helposti vain taustamatoksi soimaan. Yhtyettä voisi myös kuvailla perinteisemmin soittimin musansa tekeväksi Airiksi.

These Were The Earlies on sekä brittejä että jenkkejä riveissään sisältävän bändin debyyttilevy. Jos jotain albumia voi kuvailla fiilistelylevyksi, niin tämä kyllä on sitä. Vaikka bändi on saanut vaikutteita mm. countrysta ja progesta, niin lähempänä se on sellaista 60-70-luvun psykedeelistä rock-meininkiä, eikä The Beatlesiinkään vertaaminen ole hirveän kaukaa haettua. Toki bändi kuulostaa ihan aikakautensa tuotteelta, eikä tarpeettomaan retro-pelleilyyn olla lähdetty. Joka tapauksessa kyseessä on levy, joka vaatii vähän enemmän kuuntelukertoja.

Debyyttialbumin parhaat palat löytyvät heti alkupuolelta. Lähes tuutulaululta kuulostava One of Us Is Dead on hyvin kaunis kipale ja tämän jälkeen tulee levyn paras biisi. Wayward Song pianoineen, selloineen ja kuoroineen on kerta kaikkiaan upeaa kuunneltavaa. Hauskasti nimetty Slow Man’s Dream huiluineen päivineen taas jarruttaa nimensä mukaisesti levyn muutenkin olemattoman tempon lähes minimiin. 25 Easy Pieces taas tuo laulaja Brandon Carrin äänen parhaat puolet esiin ja kuullaanpa kyseisessä kappaleessa myös lapsen naurua. The Devil’s Country taas marssii suurellisten trumpettien säestyksellä ja vaikka kyseessä on pätevä biisi, niin taustalaulukikkailussa on homma vähän lipsunut käsistä. Mainitsemisen arvoinen on myös sanoituksillaan hymyilemään saava Song For #3.

Kaiken kaikkiaan These Were The Earlies tarjoaa paljon hienoja hetkiä, mutta kyseessä on myös hirveän repaleinen kokonaisuus ja levyn olemassaolon levysoittimessa unohtaa kiusallisen vaivattomasti. Bändi lainailee aika surutta myös menneiden päivien suuruuksilta aina The Beach Boysista lähtien. Hyvää tästä levystä löytyy kuitenkin sen verran, että pakko tästä on pitää. Vanhoille sedille ja fiilistelylevyä kaipaaville on luvassa siis hyvää meininkiä. Kun pistää kotonaan, talven metelöidessä ulkona, kynttilät käryämään ja avaa viinipullon, niin ei The Earliesin kanssa voi vikaan mennä.