Merceedee’s

Harva bändi uskaltaa yhtä rohkeasti lähteä hakkaamaan päätään seinään kuin Tuvalu ensijulkaisullaan tekee. Bändi on lähtenyt tappelemaan kaupallista musiikkiteollisuutta vastaan ja on sitä varten luonut jopa dogma04-periaatteen. Siinä mm. kielletään bändin kiekon esittäminen radiossa, ei hyväksytä levymainontaa ja musiikin pitää lähteä yhtyeen jäsenten instrumenteista. Jostain kumman syystä myös kappaleet pitää esittää omalla äidinkielellään. Naivia ja nuoruuden aiheuttamaa yksisilmäisyyttä? Ehkä, mutta kiinnostus bändiä kohtaan kuitenkin heräsi ja tämä oli varmasti tarkoituskin.

Tuvalun esikois-EP alkaa toimivalla Suuret tunteet –kipaleella, jonka teollisen kylmät kitarasoundit luovat oivan tunnelman ja ainahan sitä voi kysyä, Miksi sä aina ajattelet mitä muut ajattelee sinusta. Levy jatkuu haikealla, mutta hivenen turhanpäiväisellä Myöhäistä katua –slovarilla ja ihan näppärällä Kuolemankellolla, joista kummastakin kuuluvat kiusallisesti U2-vaikutteet läpi. Jälkimmäisessä on sentään miehekäs sahauskitarasoolo. Levy loppuu nättiin Säätyttöön, jota voisi kuunnella mielellään joku kaunis talviaamu, kun katselee jäistä merenpintaa ja on miettimättä yhtään mitään.

Kun musiikkiteollisuuden lisäksi bändillä on paljon hampaankolossa, mitä tulee mm. lihansyöntiin ja ihmisoikeuksiin, voisi Tuvalua luulla punk-bändiksi. Kyseessä on kuitenkin mielenkiintoiselta kuulostava, hyvin kasarivaikutteinen rock-pumppu, jonka jäseniä on nähty Myyt- ja Deadbabes–bändeissä. Kovin helppo Tuvalu olisi niputtaa taideopiskelijoiden kikkailubändiksi ja Anninan lauluäänen paatoksellisuus särähtää välillä korvaan, kuten myös bändin selvät fanituksen kohteet. Omaa juttua kuitenkin löytyy ihan kivasti mm. efektipuolella ja levy kestää kuuntelukertoja enemmänkin. Monille 80-luvun plastisesta poprock-naivistelusta tykkääville Tuvalu varmasti maistuukin.