Pääsivu
Esittely
Levyarviot
DVD-arviot
Pienet
Livearviot
Valokeilassa
Klassikko
Vapaa vyöhyke
Ajankohtaista
Ajatuskupla
Toimitus
Keskustelu
Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 93 vierasta ja 0 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

The Insult That Made A Man Out Of Mac: Sorry (single)
Arvioija: Mika Roth
Arvio:

The Insult That Made A Man Out Of Mac vakuutti allekirjoittaneen taannoin täydellisyyttä hiponeella live esiintymisellään. Tuona samaisena iltana tulin myös ostaneeksi tämän yhtyeen viimeisimmän julkaisun. The Insult... julkaisi debyyttilevynsä jo vuonna 1994, mutta vaipui staasiin kolme vuotta myöhemmin, tätä horrosta kestikin sitten seuraavat viisi vuotta. Tällä live-singlellä olevat kolme raitaa on äänitetty bändin comeback-keikalla Semifinalissa.

Puhuttaessa tästä suomalaisen raskaamman konemuusikin pioneerista on nostettava erityisesti esille sen uusi, teräksen vahva, metallinen ja äärimmäisen persoonallinen soundi. Bändin musiikki on yhä hyvin industrial-painotteista, voimakkaille rytmeille rakentuvaa metallointia. Vastoin ”normaaleja käytäntöjä” käytössä ei ole kuitenkaan laisinkaan koneita, vaan kaikki kolinat ja kalkkeet on luotu lihasvoimin.

Singlen ensimmäinen, ja selvästi tarttuvin biisi Sorry on juuri sopiva päätös pitkälle hiljaisuudelle. Vastustamattomasti eteenpäin jyräävä rytmi saa tukea murisevasta kitarasta, jonka ylle laulajan efektoitu ääni nousee. Hypnoottinen rytmikuvio tuntuu rullaavan yhä nopeammin ja nopeammin, kunnes kappale loppuu varoittamatta kuin seinään. Head In The Box käynnistyy seesteisimmissä tunnelmissa sävellyksen kerätessä hitaasti kasvaen voimiaan. Alakuloinen kitara, suoran pelkistetyt taustat sekä hiljainen laulu räjähtävät viimein kolmen minuutin tuolla puolen kunnon kuritukseksi. Viimeisenä vetäisynä tarjottava Getaway on ehdoton suosikkini tästä kovatasoisesta kolmikosta. Jokin kappaleen maanisessa ruoskinnassa ja painajaismaisessa uhkaavuudessa vain pistää kuuntelemaan sen kerran toisensa jälkeen.

The Insult... on tällä sinkullaan jo hyvässä kuosissa, mutta väittäisin että Kipsarin keikalla sen livekunto oli vain entisestäänkin vahvistunut. Erittäin hyvä näyte tämä silti on, enkä voikaan kuin suositella raskaammasta industrial-henkisestä musiikista kiinnostuneita tutustumaan yhtyeeseen ensi tilassa, ellei bändi jostain syystä ole vielä ennestään tuttu.

Linkki: The Insult That Made A Man Out Of Mac
Päivämäärä: 14.11.2004
Lukukertoja: 1558


Levykommentointi vain rekisteröityneille käyttäjille - rekisteröidy tästä

 
  
 

The Insult That Made A Man Out Of Mac