Strange Fruit: Cold Blusion

Lähdetään liikkeelle näppituntumasta: kiusallisen suuri osa valkoisten tekemästä bluesista on teennäistä, parhaimmillaankin ”ihan kiva”-osastolle jäävää perusveivausta, joka on sielukkuudesta yhtä kaukana kuin Laihia Louisianasta. Ja ilman sielua jo muutenkin pelkistetyillä keinoilla pelaava meininki muuttuu pliisuiluksi ilman pienintäkään vastaavuussuhdetta lajityypin syntyyn, historiaan, you get the drift.

Poikkeuksiakin toki löytyy, ja yksi sellaisista on nuori torniolaisbändi Strange Fruit. Yhtye ei kylläkään liikuskele aivan niillä jähmeimpien kliseiden seuduilla, vaan sen musiikki on ilakoiva sekoitus blues-, jazz- ja jopa funk-meininkiä. Harvalla omakustannetason orkesterilla on näin kokonaisvaltaista varmuutta – seikka, joka ilmenee paitsi soitossa myös levyn kokonaishengessä.

Kaikkein vaarallisimpien kliseiden kanssa ei Strange Fruitkaan silti ole turvassa, ja vallankin osa sanoitusista jää hedelmättömälle kierrätysasteelle. Todella pysyviin arvoihin on muutenkin toki vielä matkaa. Kokonaisuuden ytimenä toimiva hyväntuulisuus ei kuitenkaan juuri horju, ja käsittääkseni Strange Fruit on keikkaympäristössä omimmillaan. Pitkäsoitolta keikkasetissä viljellyt lainabiisit on jätetty fiksusti sivuun.

Omiksi suosikeiksini nousevat polveileva, paljon proge-elementtejä sisältävä Wonderland ja kiivaasti hankaavalla riffillä matkaava Feel Like Dancin’. Vähiten kiinnostavaa osastoa edustavat renkutukset kuten Why Does It Always Rain On Me? ovat onneksi vähemmistössä. Totuuden nimessä en odottanut Strange Fruitilta kovinkaan paljon, mutta henkilökohtaisten ennakkoluulojen tuulettaminen on usein vähintäänkin suositeltavaa. Kiitos siitä!

Kommenttien keskiarvo:

Nimetön kommentoi 16.11.2004:

Pisteet:

Loistava levy! Kerrankin jotain erilaista bluesrock-genreen!
Nimittäin sujuvaa genrettömyyttä.

Nimetön kommentoi 21.11.2004:

Pisteet:

Wonderland paras biisi. Taks polttaan hassuu ------>