Julkaistu: 22.02.2002
Arvostelija: Jari Jokirinne
db records
Vaikken enää seuraakaan brittiläistä musiikkimediaa yhtä orjallisesti kuin muutamia vuosia sitten, ei nimeltä The Electric Soft Parade ole voinut välttyä. Bändin muodostavat multi-instrumentalisti-veljekset Alex ja Tom White, jotka ovatkin hoitaneet levyn soitannollisen puolen täysin kaksistaan. Vaikka duon noste onkin hieman hypellä paisutettu, täytyy kuitenkin tunnustaa että Holes On The Wall-levyllä on puolensa.
T.E.S.P:n yhteydessä on useasti mainittu takavuosien brittipop-suosikki The Boo Radleys - eikä ihme. Yhteneväisiä kitaraosuuksia myöten Whiten veljekset ovat perusteellisesti Radleysinsä opetelleet, vaikka aivan yhtä ennakkoluulottomasti he eivät soundiviidakossa seikkaile. Täytynee kuitenkin muistaa että myös B.R:llä kesti useita vuosia löytää oma, tunnistettava sointinsa (= tämä onnistui mielestäni parhaiten vuonna 1996 ilmestyneellä, kaleidoskooppisella C’ Mon Kids-albumilla, joka aikanaan teilattiin mm. Soundissa täysin käsittämättömällä tavalla!)
Niin…minkäslaista matskua se itse Holes In The Wall tarjoileekaan? Avausbiisi Start Again on särökitaroiden kera maustettua peruskauraa kun taas Empty At The End strokesmaisen riffin ja harvinaisen perustellun kitarasoolon johdattelema sinkku-ehdokas. Parasta rokkia levyllä on kuitenkin ylettömän tarttuva Why Do You Try So Hard To Hate Me, joka kieltämättä kyllä kuulostaa pelottavan tutulta (The Knack, anyone?). Nimibiisissä White-bros. taasen osoittaa myös hallitsevansa herkemmän ilmaisun vallan mainiosti - The Bendsin aikaista Radioheadia omalla ilmeellä & äänellä.
Ookoo, haipista & pikku näpistyksistä huolimatta ehdottomasti tutustumisen arvoinen levy – ehkä se seuraava tuo jo sen lopullisen valaistumisen.
