Codebreaker

Yli 76 minuuttia raskasta doomia aiheina synkkyys, epätoivo, masennus sekä kuolema. Kuinka ihmeessä tällaista möhkälettä voi lähestyä, ja miten tällaisen mammutti-annoksen jäsentely edes onnistuu? Eipä se oikein onnistukaan, sillä In Reality We Suffer on yksi valtaisa matka synkistä synkimmällä korpimaalla, jota ei voi pilkkoa osiin ilman että kokonaisuus kärsisi pahemman kerran.

Abandon on kotoisin länsinaapuristamme, tarkemmin sanottuna Göteborgista, mutta nämä köriläät eivät nopeita kitaroita tai koskettimia suosi. Kyseessä onkin vuoden tähän mennessä raskain albumi hitaasta päästä, sillä näin alavireistä ja laahaavaa albumia ei ole ihan vähään aikaan vastaan tullut. Levyltä löytyy kaksi lyhyempää ja nimetöntä johdatusta sekä seitsemän varsinaista sävellystä. Hautajais-saaton päättävä Stillborn Persistence on tosin syystä tai toisesta jaettu kahdella raitanumerolle, vielä niin että levyn kansissa tämä jako on tehty lähes huomaamattomasti ja vihkosen lyriikoissa loikkausta ei noteerata laisinkaan.

Äänimaisema on kuin hidastettua varhaista Black Sabbathia synkimmillään, ja pistetään vielä tuplaraskaat painot jäseniin. Silloin tällöin kitarasta näppäillään melodia, jota sitten varioidaan ilman pienintäkään kiirettä. Vokaaleja ei juuri kuulu, vaikka miltei jokaisessa biisissä lauletaankin jossain vaiheessa. Harvat laulut on näet ripoteltu sinne tänne pitkin massiivisia sävellyksiä. Välillä meno äityy jopa niin raskaaksi ja hitaaksi, että kone on vallan pysähtyä. Mutta vapauttavan lopun sijasta niskaan tippuukin yleensä vain entistä raskaampi riffi.

Abandon on vienyt tyylinsä niin pitkälle, kuin se taitaa nykypäivänä olla mahdollista. Nytkin kappaleet tahtovat jäädä jossain vaiheessa junnaamaan tarpeettoman pitkäksi aikaa paikoilleen, vaikka hidas kiiruhtaminen toki onkin homman juoni ja pointti. In Reality We Suffer on ehdottomasti sadepäivien musiikkia, sillä auringon tämä synkkä junttaus hämärtää välittömästi.