Julkaistu: 25.10.2004
Arvostelija: Marko Ylitalo

Independiente
Britti-rock-buumin peruja. Embracea on verrattu Oasikseen muistakin syist� kuin siit�, ett� molempien yhtyeiden keulilla kukkoilee veljespari. Yhtyeen nelj�nnell� levyll� yhdistyy Oasiksen stadionit t�ytt�v� tarttuvuus, perinteiset pop-koukut ja The Verven herkk� verkkaisuus megalomaaniseksi soundiksi, johon viel� taustak��rit ja orkestraatiot tuovat lis�� mahtipontisuutta.
Aloituskappaleessa Ashes stadionluokan hoilotus muodostaa helisevien kitaroiden ja kilkuttavan pianon kanssa toimivan kombinaation. Singlen� julkaistu Gravity on Coldplayn Chris Martinin k�sialaa, ja sen kuulee. Embracea ei voi ainakaan syytt�� Coldplay-pastissien tekemisest�, kun Coldplayn p��jehu itse niit� muille v�s��. Wish 'Em All Awayn huuliharppu s�v�ytt�� ja tuo tarvittavaa vaihtelua levyn puolessa v�liss�. Near Lifen Radioheadmaisen kaoottisuuden j�lkeen levy loppuu nimiraidan pianoballadin ja kitarakirskunan kohtaamiseen.
Useimmat kappaleet kasvavat loppuaan kohden, mutta liian usein k�ytettyn� tehokeinona levyn dynamiikka k�rsii siit�. Vaikka kappaleissa varianssia riitt�v�sti olisikin, niin saman paisuttelun toistaminen kerta toisensa j�lkeen alkaa levyn loppupuolella jo rasittamaan. Turhaan yhtyett� on parjattu j�m�ht�neeksi post-brit-popin j��nteeksi. Siin� miss� Gallagherin kulmakarvaveljekset ovat viime aikoina kadonneet omaan mahdottomuuteensa, ovat McNamaran veljekset onnistuneet kirjoittamaan uusimmalle levylleen nipullisen tarttuvia biisej�. Ei Out Of Nothing mik��n Definitely Maybe ole, mutta on se silti aika kaukana Heathen Chemistrysta (se oli siis Oasiksen viimeisimm�n levyn nimi, jos ei kaikki en�� nime� muista. Min� olin jo unohtanut).




Kommenttien keskiarvo:



