Warner

Fanaattisin R.E.M.-kauteni sijoittui 90-luvun puolenvälin tienoille, jolloin albumit Automatic For The People (1992), Monster (1994) ja New Adventures In Hi-Fi (1996) viihtyivät stereoissani tiiviiseen tahtiin. Hieman yllättäen suosikkini näistä kolmesta on viimeisin, soundcheckeissä ja treeneissä nauhoitettu New Adventures In Hi-Fi, joka pintapuolisesta hiomattomuudestaan (tai ehkä juuri siksi?) on osoittautunut yhdeksi bändin uran kiistattomista merkkipaaluista. Tämän jälkeen yhtyeen kurssi romahti. Up (1998) ei maineestaan huolimatta ollut huono teos, mutta jotain oli selvästi poissa – muutakin kuin rumpali Bill Berry. Reveal (2001) osoitti että R.E.M.iläiset olivat biisinkirjoittajina löytäneet punaisen langan uudestaan, mutta oikeasti eheää levyä saatiin odottaa tähän vuoteen asti.

Ihmisillä, jotka eivät tarkemmin tunne R.E.M.in tuotantoa, on usein ihmeellinen harhaluulo siitä että bändin musiikillinen ilmaisu olisi voittopuolisesti duuripuolista rallattelua. No, okei – onhan R.E.M. aikoinaan tehnyt Shiny Happy Peoplen, Pop Song 89:n ja Standin kaltaisia renkutuksia, mutta pääosin yhtyeen muotokielenä on tummasävyinen ja ajaton kitarapop. Tähän saumaan Around The Sun on iskenyt todella onnistuneesti. Ainoa kappale, joka levyn yhtenäisen rintaman rikkoo, on puoleen väliin sijoitettu Wanderlust - eikä sitäkään voi minään todellisena floppina pitää.

Uusia R.E.M.-klassikkokappaleita Around The Sun tarjoaa rutkasti enemmän. Sinkkumaistiainen Leaving New York ei parilla ensikuuntelulla vakuuttanut, mutta ahkeran repeatin jälkeen biisin idea on itselleni valjennut. Pitkäsoiton kauneimmaksi helmeksi on kuitenkin pakko nostaa kappale, joka hienolla tavalla sitoo R.E.M.in menneisyyden ja nykyisyyden yhteen. The Outsiders käy läpi kaikki bändin kovimmat lyömäaseet – pistämättömän melodiantajun, äärimmilleen tihennetyn tunnelman ja vähäeleisen, mutta tyylikkään tulkinnan. Kappaleen loppuun on vielä liitetty Q-Tipin onnistunut rap-osuus, mutta vanhojen ja kankeiden fanien ei tästä kannata huolestua. Q-Tipin suoritus kun ei juurikaan eroa Micheal Stipen viidentoista vuoden takaisesta ”puhelaulutyylistä”.

Kun tulevaisuudessa kerrataan musiikillista vuotta 2004, on Around The Sun yksi niistä levyistä jotka puheeksi otetaan. Käsissä on Klassikko – jo nyt.