Julkaistu: 22.02.2002
Arvostelija: Janne Kuusinen
Tervetuloa Ultra Bran rääppiäisiin! Näiden sinkkujen kautta pystyy itse kukin muodostamaan oivaa mutu-tietoa tuon 90-luvun lopun ajattomimman suomalaisbändin jäsenten keskinäisistä kemioista ja saundimaailma-ideaaleista. Nyt herrat Koskinen ja Melasniemi sekä nti Kokkonen ovat päässet tekemään ihan omia juttujaan, omilla ehdoillaan ilman kanssasoittajien turhaa kritiikkiä. Tekiväthän hajonneet Beatlesitkin soolourillaan kymmeniä klassikoita, vai mitä.
Vajaalla neljällä eurolla sain Koskisen 3 minuuttia ja 12 sekuntia kestävän Mayday-singlen. Koin tämän piisin saundimaailman jotensakin pessimistisenä. Tällainen vaivaisen valitus pannaan soimaan repeatilla ennen hirttäytymistä, tai sujautetaan itsemurhaviestin väliin ja kirjoitetaan “Mukana myös CD”. Pelkään enemmän kuin milloinkaan, talot tummuvat ja tulvaa odotellaan ja sitä rataa. Koskisen ääni kuulostaa hieman yllättäen lappalaistuneelta YUP:n Jarkko Martikaiselta. Hammondit humajavat, tuoden mukaan juiceleskismäistä lakoniaa UB-vainaan Antti Lehtisen takoessa rumpuja. Tämä siedettävä, mutta suht mitäänsanomaton piisi olisi periaatteessa voinut löytyä Bran “Vesireittejä” - levyltä.
Kyseinen platta kelpaa varoittavaksi vertailukohteeksi myös tapaukseen Scandinavian Music Group. Kokoonpano on yhtä kuin Terhi Kokkonen-Joel Melasniemi-Tommi Saarikivi-Antti Lehtinen - nelikko. Mukavan hämy nimi tällä bändillä on, mutta harmi vain, että musiikki on juuri sitä lopunajan naiivia UB-räimettä, josta tulee pää kipeäksi. Sinkulta löytyvät kappaleet Kun tuuli oli viilee ja Kun puut tekee seittiä. Valitettavasti “kun”-alkuisten kappaleiden top 2 on edelleen Kun sydän on levoton ja Kun ilta ehtii, sillä suhina ja sähkökitaravalli eivät vakuuta. Mielestäni hyvästä piisistä löytyy koukkuja, tämän sinkun kummassakaan kappaleessa ei niitä ole.
Myönnän, että ostin molemmat sinkut keräilymielessä siltä varalta ettei pitkäsoittoja koskaan tule. Koskisen Maydayn voisi hyvinkin kuvitella osana 30-50 minuutin kokonaisuutta, mutta SMG tuntuu raakileelta. Koskisella on edelleen vaistottavissa hittimaakarin otetta, mutta Melasniemi uhkaa jäädä vihaiseksi nuoreksi rankistelijakitaristiksi.
Ennen vanhaan kypsyteltiin ensin bändi tai artisti, ja vasta sitten tehtiin levy. Tämän vuoksi ennen tehtiin parempia levyjä. Ulkoasutekijöistä puhumattakaan: noiden hutaisten väsättyjen suttuvalokuva-haistapaska-kansien täytyy olla jokin sisäpiirin vitsi. Tai sitten oire siitä, että joku on opiskellut liikaa muotoilua.
