Red Hot Chili Peppers: Live In Hyde Park
Julkaistu: 07.10.2004
Arvostelija: Marko Ylitalo
Warner Bros.
Sukat pyörii jaloissa – ja munissa. RHCP julkaisee tupla-levyllisen ja yli kaksi tuntia tuoretta livemusiikkia. Konsertit on nauhoitettu kolmena iltana Lontoon Hyde Parkissa tämän vuoden kesäkuussa. Kyseessä on nimenomaan yhtyeen faneille suunnattu julkaisu, sillä muita näin massiivinen paketti voi ruveta jo turruttamaan. Levyn soundit ovat kauttaaltaan hyvät ja miksauspöydässä on ollut kaikki säädöt kohdillaan, sillä sen verran hyvältä soitto ja laulu kuulostavat. Yleisön mesoamistakin on mukana sopivissa määrin: se ei häiritse musiikista nauttimista, mutta tukee oivasti keinotekoista live-elämystä. Onhan se kuitenkin niin, että nauhoitetut konsertit pelkästään ääniärsykkeinä harvoin tempaavat mukaansa samalla tavalla kuin kuvalla tuettu tallennusmuoto, saati sitten paikan päällä oleminen.
Live In Hyde Park -pakettiin mahtuu jamittelua, liian pitkiä sooloja, muutama coveri (mm. pikakelaus Donna Summerin disco-klassikosta I Feel Love), kaksi uutta biisiä (Rolling Sly Stone ja Leverage Of Space) ja pakolliset yleisösuosikit (Under The Bridge, Give It Away jne). Live-julkaisuna levy on laadultaan korkeaa tasoa ja ajaa asiansa loistavasti. Levyltä saa hyvän kuvan RHCP:n tämän hetkisestä lavakunnosta, ja samalla yhtye saa aikalisää tulevan studiolevyn valmistelemiseen. Kitaristi John Frusciantekin ehtii siinä sivussa laittaa ulos ties kuinka monennen soololevynsä jo tämän vuoden puolella. Pitkän linjan fanit voivat pettyä materiaalin tuoreuteen, koska yhtye keskittyy pääasiassa soittamaan uudempaa tuotantoaan Californicationilta (1999) ja By The Waylta (2002), eikä vanhempaa ja funkympaa matskua juurikaan kuulla. Hyde Parkin yleisö tuntui silti olevan aivan chilipähkinöinä.
Red Hot Chili Peppers
Funkin munkkien, kalifornialaisen Red Hot Chili Peppersin ura juontuu yhtyeestä nimeltä Tony Flow and the Miraculously Majestic Masters of Mayhem, joka vaihtui vuonna 1983 nykyiseen muotoonsa. Alkuaikojen kokoonpano oli muodossa Anthony Kiedis, Michael Balzary (joka tunnetaan paremmin nimellä Flea), Hillel Slovak ja Jack Irons. Koko kombinaation alkuperäisenä moottorina toimi kitaristi Slovak, joka opetti Flean soittamaan bassoa ja yhdessä he pyysivät korkeakouluopintoihin keskittyvää ja runoilua harrastavaa Kiedistä muokkaamaan runojaan biiseiksi. Ja näin tapahtui. Rumpuihin otettiin Irons ja bändi lähti tahkoamaan. Vaikutteita otettiin muun muassa Los Angelesin punkskenestä (the Germs, Black Flag, Fear, Minutemen, X jne.) ja funkin maailmasta (Parliament-Funkadelic, Sly & the Family Stone, jne.).
Bändin omalaatuinen soundi lähti punk- ja funkvaikutteiden ynnäämisestä Kiediksen rapinomaiseen juoksutuslauluun. Ja tietysti biletykseen. Yhtyeen soitossa voi kuulla mustan ja valkoisen musiikin lyövän kättä. Vanhemmassa tuotannossa kuuluu mustien funk ja valkoisten grunge, kun taas uudemmassa, harmonisemmassa mustien stemmalaulut ja valkoisten pop.
1984 ilmestyi yhtyeen nimeä kantava debyytti. Seuraavana vuonna tehtiin Freaky Styley yhdessä George Clintonin kanssa, 1987 The Uplift Mofo Party Plan. Niitä seurasi viiden biisin Abbey Road -EP 1988. Samana vuonna, kun Peppersin ura oli juuri urkenemassa, iski yhtyeen pahin takaisku: Hillel Slovak kuoli heroiinin yliannostukseen. Samalla Irons erosi yhtyeestä. Uusien jäsenten John Fruscianten ja Chad Smithin kanssa yhtye on saavuttanut suurimman menestyksensä. Fruscianten lähdön jälkeenkin yhtye on edelleen yksi maailman menestyneimmistä rock-bändeistä.
Linkki:
redhotchilipeppers.com
(Päivitetty 21.7.2016)
Kommenttien keskiarvo:
Kaikki ovat niin hemmetin hyvännäköisiäkin!
by: The Outsider