Tom Jones & Jools Holland: Tom Jones & Jools Holland

Warner

Walesin tiikeri ja kuuluisa viihdepianisti ovat tehneet yhteisen levyn. Suurimpana kohderyhmänä levylle ovat kuitenkin mitä ilmeisimmin Jones-fanit, joita Suomestakin löytyy kosolti. Vaikka Jones on yhden äänen mies, se sopii tulkitsemaan monenmoista musiikkia. Ainutlaatuinen, elämää karheampi karjunta, joka ei vieläkään osoita haurastumisen merkkejä, tekee Jonesista viimeisiä eläviä laulajalegendoja. Vaikka hänen viime vuosien levynsä ovat olleet pitkälti yhden tai kahden hitin varassa, on hauska kuunnella esimerkiksi, miten Reload-levyllä äijä laulaa suohon duettokumppanin toisensa jälkeen! Mies on avoinna kaikelle: Mr.Jonesin kaltaisia floppeja tulee ohessa, mutta tulkoon.

Levy sisältää sekalaisen valikoiman covereita mm. Willie Dixonin ja Jerry Lee Lewisin tuotannosta, mutta mukana on myös kolme tämän Sopranos-sivuhahmoiksi kanteen stilisoidun herraparin omaa tuotantoa. Raitoja piisaa 19 kappaletta, kestot kolmen minuutin molemmin puolin.

Kivaa tulkintaa. Jones ei ole eläimellisimmillään, mutta silti tutussa vedossaan, ja Holland hallitsee puhtaasti sekä suvereenisti pumpin’ piano – meininkinsä. Kaikki kliseet ovat hallussa, minkä kääntöpuoli valitettavasti on se, ettei omaperäisyys pääse kuulumaan. On hyvin todennäköistä, ettei Holland saa Skandinaviasta paljoakaan lisäfaneja, kun meillä on jo omasta takaa Seppo Hovia, Hillel Tokazieria ja tarvittaessa naapurista lainattua Robert Wellsiä.

Hienoa tuotantoa. Mutta onko liian tuotettua? Levyn painolasteina ovat samanlaiset kliinisyys ja puhkimiksautuneisuus kuin esim. Buena Vista Social Club-levyllä, ja miksei myös Blues Brothersin tuotannossa. Pirummoisen timmit trumpetti-, saksofoni- ja pasuunasektiot tööttäävät koneentarkkaa iskua kolmen soinnun kappaleisiin luoden tarvittavaa lasvegasia ja tuotteen vaikutelmaa. Mieleen tulee myös Paul McCartneyn taannoinen Run Devil Run-levy: sekin kuulostaa niin hyvältä, että mennään jopa hajuttomuuden ja mauttomuuden puolelle.

Hyvät asiat vievät kuitenkin voiton. Kyseessä on laadukas julkaisu, jonka lisäpisteitä kasvattavat pirteät kappalevalinnat, jotka eivät takuulla ole puhkikaluttuja. Elvikseltäkin on lainattu hyvin yllättävä raita A Mess of Blues. Vaikka riskitöin saundimaailma vie Jonesin ja Hollandin yhteislevyn sinne pelättyyn AOR-kategoriaan (=Adult Oriented Rock), kyllä tätä silti kelpaa kuunnella. Mitenkään Hollandin muusikkoutta väheksymättä täytyy sanoa, että Jones se osaa vedellä oikeista naruista, vaikkeivät pikkuhousut kuulemma enää lentelekään lavalle entiseen malliin.

Kommenttien keskiarvo:

Nimetön kommentoi 04.02.2005:

Pisteet:

Hyvä levyarvio! Ja hyvä levy! Sekä paras laulaja!