Desert Planet: Turbo Tellytunes

Desertplanet Records

Jukka Tarkiaisen ja Jari Mikkolan muodostama tietokonepelipop-kulttibändi Desert Planet on julkaissut kolmannen albuminsa. Yhtye on otettu lämpimästi vastaan kotimaamme lisäksi muissakin sivistysfriikkivaltioissa, mm. Japanissa ja Ranskassa. Desert Pop tarjoilee retroilua ajalta, jolloin sähkökitaravallin ja ”oikean musiikin” kirous ei ollut vielä yltänyt tuolloiseen 8-bittiseen tietokonepelimaailmaan. Näin ollen suurimmaksi kohderyhmäksi voitaneen määritellä suurin piirtein 70-luvulla syntyneet.

 Duon edellinen, hykerryttävä levy Joystick Pop (2003) jätti odottavaan tilaan: kuinka paljon ja pitkälle näillä eväillä päästään, kuinka monta kertaa kömpelö elektroninen audio”vitsi” voidaan toistaa? Mutta ei hätää, sillä dilemma on ratkaistu mukavasti sijoittamalla tämänkertaiset kappaleet ”Imaginary TV and Movie Themes” – otsakkeen alle. Melkein kaikki kappaleet ovat jommankumman J:n käsialaa, ja tunnelmat vaihtelevat piirretyistä (Fumbler) aikuisviihteen kautta (Love Shuttle) aina suurimuotoiseen, korskuvaan spektaakkeliin (The Legend of the Missing Glove) saakka. Idea ei ole uusi, muttei missään nimessä puhkikaluttukaan.

 Konepopissa vaarana on aina se, että jos ei nyt kuulosta huonolta, niin ainakin 20 vuoden kuluttua. Aika nakertaa: kuunnelkaapa melkein mitä tahansa 80-luvulla tehtyä pastellinsävyistä poppiskappaletta. Vastaväitteet otetaan toki innolla vastaan, mutta tiedä, opponentti, että evääsi ovat jo alkumetreillä vähäiset!
 Desert Planetin tontti on hyvin asiallisesti hoidossa: tarjolla on parasta kuusnelossoundi-vuosikertaa, ja ennen kaikkea tyylitajuisesti. Homma potkii tilttaamatta, ja brassitkin kuulostavat hyviltä, kun vain konteksti (Cherokees) on oikea. Muovisen oloista, halpaa vaikutelmaa ei synny missään vaiheessa. Tässä pelataan nyt mielikuvilla ja ehtymättömältä vaikuttavalla mielikuvituksella, huumorihenkisyyttä ja kieliposkisuutta unehtamatta. Kun Jarren ylitosikkomaisuus ja Kraftwerkin preussilaisen jäykät visiot kylläännyttävät, kannattaa vierailu aavikkoplaneetalle!

 Pientä ajoittaista tyhjäkäyntiä sinänsä hyvässä piisimateriaalissa olen havaitsevinani, mutta pääasia on, että peli- ja lapinhulluus ovat edelleen tallella. Kannen ”Thanks for inspiration”-lista osoittaa, millainen sulatusuuni Desert Planetin musiikki oikein on. Vaikutteita on, ja pitääkin olla, kaikesta.

 Pirun siistiä, että jotkut jaksavat tehdä musiikkia, jota ei ole tarkoitettukaan kaikkien ymmärrettäväksi. Siinä on sitä aitoa, ihailtavaa Andy Kaufman – meininkiä!