The Chemical Brothers: Come With Us

Virgin

Come with us on Chemical Brothersin neljännen levyn nimi. Aikaisemmin, kaiketi ennen Fatboy Slimin superhittejä, Tom Rowlandsin ja Ed Simonsin muodostama duo tunnettiin jonkinlaisena suunnannäyttäjänä. Viime aikoina herrat lienevät kuitenkin keskittyneet enemmän klubbailuun Ibizalla, sillä varsinaisia uusia tuulia ei tarjonnut edellinen levy Surrender eikä niitä tarjoa myöskään Come with us.

Hyvältä popmusiikilta on totuttu vaatimaan jonkinlaista progressiivisuutta, enkä tarkoita tällä sitä, että toivoisin rokkilevyille lisää sinfoniaorkestereita ja joka biisiin yhdeksänminuuttista rumpusooloa. Kuitenkin moni toivoisi jopa AC/DC:n tekevän joskus ihan uuden levyn. Tässä valossa Chemical Brothersin uutuus ei lunasta odotuksia. Muilta osin se onkin sitten todella hyvä levy.

Jo aikaisemmin Chemical Brothers on onnistunut jalostamaan big beatinsa sellaiseksi, että se potkii lujaa myös rokkihenkilöiden korvissa. Tätä on ruokkinut ja tästä on seurannut tilanne, jossa duon levyillä on riittänyt nimekkäitä vieraita Noel Gallagherista New Orderin Bernard Sumneriin. Aikaisemmasta suunnannäyttäjän roolista katsottuna tämä vaikuttaa ennemmin kiviriipalta kuin siunaukselta. Come with uskaan ei ole katsaus tulevaisuuteen, vaan pikemminkin menneisyyteen, mutta todella toimiva sellainen. Siinä yhtyy oikeastaan popmusiikki Britanniassa melkein kymmeneltä viime vuodelta. Jos joku sattuu muistamaan muutaman vuoden takaisen Unkle-levyn Psyence fiction, joka yksien mielestä oli floppi ja toisten mielestä vuosikymmenen levy, niin Come with us tarjoaa samoja fiiliksiä. Levy, joka toimii yhtä hyvin bileissä kuin seuraavan päivän krapulassa.

Voi olla, että Chemical Brothers on menneen talven lumia eikä kavereista ole enää juuri muualle kuin Ibizan klubeille liikuttamaan brittiläistä juopunutta junttipopulaa. Siitäkin huolimatta Come with us todistaa, että Rowlandsilla ja Simonsilla on taito kuulla oleellinen ja tarjota se muillekin muodossa, jonka moni ymmärtää. Edellisiltäkin levyiltä tuttu kuvio nimekkäistä vieraista hyödynnetään myös jälleen. Mukana ovat Richard Ashcroft ja Beth Orton, taas. Ratkaisusta on turha narista, sillä biisit toimivat ja sitovat albumin yhdeksi kokonaisuudeksi. Come with us ei tarjoa montaa uutta juttua, mutta tällä kertaa tutut elementit on saatu todella paikalleen. Toimii kuin tauti.