Arvattavasti Celestial Sorrow on saanut kuulla tämän aiemmin jo tuhannesta muusta suunnasta, mutta pakkohan se on sanoa: yhtyeen tahkoamasta melodeathista nousee mieleen Children Of Bodom – ja nopeasti. Laulaja/kitaristi Teemu Ahonen rääkyykin vielä pitkälti samalla tyylillä kuin herra A. Laiho, vaikka kitaroinnissa hieman jälkeen jääkin. Mutta ei sen enempää vertailuja Laihon kipparoimaan espoolaisryhmään.

Vuosituhannen alussa perustettu Celestial Sorrow tarjoaa tällä neljännellä demollaan neljän raidan annoksen tiukkaa turpaanvetoa, joka jo edellä mainitusta tuttuudestaan huolimatta iskee oikein osuvasti death-hermoon. Tempo ei nouse missään vaiheessa levyä mihinkään huippulukemiin, mutta tarvittavan rivakkaa ja ehdottoman raskasta räiske toki on. Biisejä on hiottu aika tavalla, mutta liikaa ei ole onneksi hinkattu – vaikka välillä lähellä rajaa jo käydäänkin. Toteutus on, kuten kuuluukin, erittäin teknistä ja taitavaa eri osa-alueiden välisten suhteiden ja jännitteiden toimiessa asiallisesti läpi lätyn. Kaikesta potentiaalista huolimatta itse sävellykset eivät iske vielä aivan täydellä terällä. Monin paikoin tuntuu siltä, että retkueella olisi vielä himpun verran lisääkin tarjottavana – jokin ei vain ole vielä loksahtanut paikalleen.

Celestial Sorrow ei nouse omaleimaisuudellaan mitenkään liikaa esille, mutta yhtyeen tyyli on yhtä kaikki riittävän tunnistettava. Tai siis niin omannäköinen kuin näin suositussa genressä näinä päivinä nyt vain voi olla. Demon päätarkoitus lienee levytyssopimuksen saavuttaminen, enkä näe mitään syytä miksi sellaista ei yhtyeelle siunautuisi, sillä niin valmista ja tasapainoista metallia viisikko kykenee jo tuottamaan. Enteet ovat tällä neljännellä julkaisulla jo sen verran lupaavia että viimeistään nyt on syytä pistää yhtyeen nimi korvan taakse.