Julkaistu: 22.09.2004
Arvostelija: Janne Kuusinen
Warner / Rhino
Vuonna 1930 syntynyt, 7.ikävuoteensa mennessä täysin sokeutunut Ray Charles (oik. Ray Charles Robinson) poistui keskuudestamme 10.kesäkuuta 2004. Kuinka ollakaan: vuonna 2001 julkaistu kokoelma tuotiin uudelleen hyllyihin nyt, syyskuussa 2004: kuolema myy! Hyvä aika sikälikin, että samanaikaisesti kaupoissa on miehen duettolevy Genius Loves Company, jota en uskalla kuunnella lähinnä sen ”company”:n takia. Piraattiäänitteistä kohuaa tällä hetkellä koko Suomi, mutta miksi kukaan ei ota esille yhdentekeviä keskinäisenkehumisenkerho-duettolevyjä, joista kuultaa läpi pyhiä asioita kunnioittamattomien managerien rahastusklubi.
Tätä vasten on sääli, että tämä tuplakokoelma on julkaistu suht hiljaisuudessa. Nuorimmalle sukupolvelle (= n. 0-40 v.) Charles kun ei oikein ole tuttu muuten kuin Blues Brothers-elokuvasta ja rubikinkuutio-vitseistä. Asiaan saattaa vaikuttaa myös se, että Charles ei tehnyt enää omia kappaleita 60-luvun lopun jälkeen: näin ollen ei ns. hittejä paljon ole tullut ihmisten tietoisuuteen. Mies keskittyi neron hiljaiseloon, leppoisaan keikkailuun, siihen, mikä itsestä parhaalta tuntuu. Kantriakin mies levytti!
Eipä tästä gospel-vaikutteinen kolmen soinnun r’n b -musiikki parane. Meininki on etenkin ykköslevyn alkupuolen raidoilla niin tiukkaa, että jos ottaisi sen walkmaneihin lenkkimusiikiksi, niin kuolema tulisi jo muutaman sadan metrin jälkeen. Näihinkin hienoihin, rosoisiin raitoihin hurahtaa helposti, mikäli pitää vähänkin esim. Jerry Lee Lewisin tai James Brownin varhaisimmista äänityksistä. Jännää on vielä se, ettei Charlesin tarvitse oikeastaan paljoakaan revittää äänijänteitään saadakseen kappaleisiin ns. munaa. Karrikoiden voitaneen sanoa, että hän kuulostaa välillä yllättävän valkoiselta! Mutta kun homma on hallussa ja hyvä maku aina läsnä, niin ei siinä tarvitsekaan aivoverisuonia pinnistellä katki.
Oikeastaan on hyvin hankalaa sijoittaa Charlesia mihinkään lokeroon. Hänen levytteissään ovat niin vahvasti läsnä koko ajan sekä blues, gospel, soul, rock, jopa jazz. Annettavaa ja ammennettävää riittää afro-pohjaisille wannabe-muusikoille maailman loppuun asti.
Nykyistenkin lapuista-mitävaan-soittavien ”pro-muusikoiden” olisi syytä kuunnella näitä levytyksiä, vaikka kuinka kiirettä ja keikkaa pukkaisi. Nämä väännöt nimittäin kohottuvat niin sanotun ammattimuusikkouden yläpuolelle sikäli, että niihin on saatu sitä sielua, jota ei koskaan pysty nuotintamaan tai parilla hätäisellä soittokerralla aikaansaamaan. Se pitää vain kuunnella ja omaksua. Tätä musiikkia ovat tehneet ihmiset, joilla ei ole kahta keikkaa päivässä ja joiden ei ole tarvinnut olla viideltä seuraavissa treeneissä.
Aloitteleville rock- ja blues-keyboardisteille Charlesin likit (=siistit pluraukset) ovat tietenkin must, perussanastoa, ehtymätön aarreaitta.
Tähän saakka on ollut suurta epävarmuutta siitä, mitä Charlesia kannattaa hyllyyn hommata. Tässä on kuitenkin tuhti paketti, 46 raitaa. Mm. What’d I Say, Hit The Road Jack, I Can’t Stop Loving You ja Shake Your Tailfeather ovat mukana. En ole vielä keksinyt yhtään olennaista Charles-piisiä, joka ei ole tässä mukana. Ja onhan siinä tuoreessa versiossa Imaginestakin jotain hyvin koskettavaa.
Ray Charlesin musiikki auttaa ymmärtämään, miksi joskus puhutaan ”vanhoista hyvistä ajoista”.
”Soul is the feeling that comes through in the music...that's the essence of soul... the words tell you that”. (RC)
