Julkaistu: 10.09.2004
Arvostelija: Marko Ylitalo
Wichita
Hei, mikä tää biisi on? Nuori lontoolaiskvartetti on ennen tätä kuuden biisin ep-levyään julkaissut vasta kolme singleä, joiden kaksi a-puolta löytyy tältäkin julkaisulta. Kuhina yhtyeen ympärillä käy silti kovana.
Se biisi on ep:n aloittava Banquet, josta on jo kasvanut eräänlainen indiesuosikki. Biisi on samanlainen tanssilattian täyttäjä kuin The Rapturen House Of Jealous Lovers tai Franz Ferdinandin Take Me Out tai !!!:n Hello? Is This Thing On? tai The Killersin Somebody Told Me... Eiköhän tullut selväksi, että kyseessä on siis hyvä biisi. Niin hyvä, että siitä tarjotaan levyn lopussa vielä toinenkin versio, joka myös kestää kuuntelua. Edellä mainittuihin artisteihin löytyy muitakin yhtymäkohtia, sillä samoilta post-punkin alkujuurilta Bloc Partykin on vaikutteitansa ammentanut lisäten keitokseen moderneja sävyjä ja ripauksen amerikkalaista indie-surinaa á la Dinosaur Jr. sekä jotain peribrittiläiselle indie-kitarapopille ominaista kenkiin tuijottelua ja dekadenttia flirttailua – Gang Of Four kohtaa Riden Julian Casablancasin kattohuoneistossa aamuyön tunteina. Toisena kuultava Staying Fat on melkein yhtä hyvä biisi kuin ekakin, ja loput kolmekin ovat "ihan kivoja" tai ainakin "ihan jees".
Kele Okereken ohut ääni on hyvällä tavalla persoonallinen ja yhtye kuulostaa tuoreelta. Bloc Partyn kokopitkää debyyttiä odotellessa tämä on oikein hyvä välipala ja ruokahalun kiihottaja. Toivottavasti yhtye pystyy lunastamaan sille asetetut odotukset.
Lontoolaiskvartetin musiikki ja soundipolitiikka kumartavat Gang Of Fourin ja aikalaisten 70-luvun lopussa ja 80-luvun alussa tekemälle postpunkille, funkille ja kitarapopille.
Linkki:
blocparty.com
(Päivitetty 5.6.2022)
Kommenttien keskiarvo: