If Society

Fun on yhtye jonka tekosista on vaikea tehdä selkoa ihan täsmällisillä termeillä. Toisaalta kolmikon indieräminästä pystyy halutessaan löytämään samansuuntaisia linjoja kuin vaikkapa indieskenen klassikolta Sonic Youthiltä. Toisaalta taas yhtye kakat nakkaa mainituille linjoille ja poukkoilee särörämisten kuten vaikkapa kotimainen jazzcore-legendamme Deep Turtle. Turtleen päin vetänee hivenen myös se seikka, että herra Pentti Dassum on äänittänyt ja miksannut kolmivuotiaan yhtyeen reilun puolen tunnin ja kymmenen raidan pitkäsoiton. Keikkatilanteessa yhtyeestä on tullut vedettyä mielleyhtymiä niin Fugaziiin kuin Primukseen, tosin Szklarska Poreballa jälkimmäisen tapainen poukkoilu kulkee jo enemmän Turtlen linjoilla. Musiikilliseksi juoppohulluuskohtaukseksi levyä nimitetään esittelykirjeessä, mikä on kohtuulllisen osuvasti sanottu.

Arizona Spit Trip avaa kattauksen junnaten särisevästi. Teemun vokaalit liikkuvat paljolti räyhätasolla. Lopun saarnaa lukuunottamatta instrumentaalina juokseva 2:22men surrailee paljon edellistä leppeämmin ja hilpeämmin, mikä ei siis tarkoita hidasta vauhtia vaan ennemminkin virne poskessa –tunnelmaa. I Know Ned Kennedy vie säröilyn jo melko mahtipontiseen psykoosiin. Biisit kiertävät mukavasti, Teemun psykovisioiset sanailut jäävät soitossa enemmän taustalle kiertelevän rytmijunan saadessa pääroolin. Big Lies nousee melankolisine tunnelmineen levyltä esiin, samoin rauhalisempi päätösraita Killing The Conditional miellyttää korvaa. Alcohol ja No K.O tuovat itselleni mieleen lähinnä Turtlen, vaikkakaan ihan vastaavanlaista purskahtelua ja jatkuvaa rytminvaihtohyppelyä Szklarska Poreba ei tarjoa. Parhaimmillaan levy tarjoaa kuitenkin jotenkin päättömällä tavalla hilpeätä kirskuntaa ja kahkoamista, joka hillittömyydessään ja helppoja ratkaisuja vältellessään ansaitsee hatunnoston. Toisaalta levyn kuuntelu vaatii uteliasta ja vireää mielentilaa, väsyneenä sirkkelisoundit alkavat hetkittäin puuroutua korvissa. Kuvaavin adjektiivi levylle voisi olla haastava.