Julkaistu: 08.09.2004
Arvostelija: Marko Ylitalo
Erittäin lupaavaa. Kaksi ep:tä, The Softest Spot (2003) ja The Sad Anorak (2004), aikaisemmin julkaissut helsinkiläinen laulaja-lauluntekijä päättää trilogian kolmannella ep:llä, joka soi korvia hivelevän miellyttävästi. Kaikki levyllä kuultava materiaali on yhden miehen käsialaa, mitä ei ainakaan huonolla tavalla huomaa - voisi jopa kuvitella, että levyllä soittaa bändi. Akustishenkinen Tink kuulostaa kotikutoiselta Ed Harcourtilta – mikä kehuksi laskettakoon.
Ep alkaa birdymäisyydessään 22-Pisterpirkon mieleen tuovalla Nonchalantilla, myös edesmennyt mestariorkesteri Kukka käy mielessä. A Romance, Rated R jatkaa samassa tempossa jääden hiukan aloitusraidan tasosta. Her Grace on hitaampi pop-kaunokki Belle & Sebastianin tai Turin Brakesin hengessä, ja levyn päättää torvella sävytetty Anniversary hiukan 90-luvun kitaravetoisen suomi-indien malliin (mm. The Pansies ja Supperheads). Tuotantoa piirun verran parantamalla tämä asettuisi samalle viivalle ulkomaisten vastaavien yrittäjien kanssa, kuten vaikkapa Kings Of Conveniencen. Biisimateriaali on vahvaa ja artistin näkemys ja kyky toteuttaa ideoitaan saavat uskomaan vanhaan kliseeseen: tästä kuullaan vielä. Toivottavasti tätä herkkua saadaan pian lisää.
Helsinkiläinen yhden miehen kitarapop-orkesteri tai laulaja-lauluntekijä ammentaa näppäilevässä popissaan 60-lukuisesta ajattomasta pehmeydestä ja 80-lukuisesta kaihosta.
Kotisivut: www.myspace.com/tinkunc
(Päivitetty 20.06.2007)
