Julkaistu: 07.09.2004
Arvostelija: Ilkka Valpasvuo
BV2
Siivoojanaisten kakkoslevyn teemabiisi Aelita on kuin intialaismausteinen kummitustalodiscoraita hyvin teollisine taustoineen, aavemaisine ujelluksineen ja junnaavine soittokuvioineen. Aelita on alunperin Jakov Protazanovin jo vuonna 1924 ohjaama klassinen sci-fi -elokuva, johon pyykkitelinekilkutuksen pohjilta rakennettu triomme on säveltänyt yllättävän hyvin kokonaisuuteen sopivan taustaraidan. Levyllä pääsee nimittäin kaaosta vastaan taistelevan musiikin lisäksi nauttimaan kahdestakin kuvanäytteestä: toinen on perinteinen musiikkivideo levyn ehkä hilpeimmästä raidasta Hotel Jungle Fever, toinen taas maistiainen Aelita –The Queen Of Mars -elokuvasta yhtyeen ääniraidalla. Leffanpätkää seuratessa ei oikeastaan tule edes mieleen että hei, tämä musiikki on 2000-luvulla pyykkitelineillä sävellettyä! Kun muistaa yhtyeen erikoisen luonteen, tulevat musiikin avut ehkä kaikkein parhaiten esiin juuri tämänkaltaisissa poikkitaiteellisissa kokonaisuuksissa. Omalla kokemuksella ainakin sanoisin että yhden Cleaning Women –live-esityksen nähtyäni ei toisesta ole juuri sen suurempia yllätyksiä enää irronnut. Ehkäpä tulevaisuudessa show voisi saada joitain uusia piirteitä? Soitto on toki taitavaa ja esitys ainakin sen kerran näkemisen arvoinen...
Mitä muuta jakkuhametriomme kakkospitkäsoitto sitten tarjoaa? Kilinän, kolinan ja hämmästyttävän raskaan rytkeen lisäksi Aelitalta löytyy tiukkaa, miltei hevahtavaa juoksutusta ja raivokkaita vokaaleita Secret Passengerissa, venäjänkielistä vokalisointia Tequilajazzz -solisti Jevgeni Fjodorovilta Teknigradin rauhallisissa bluesvingutteluissa, rouheaa teollisuushallipsykedeliaa A Laundry Trackilla... It’s A Classic tarjoilee kilkuttelukikkailun päälle raivokkaimmillaan suoraa huutoa mutta myös pieniä hilpeitä lyömäsooloja. Avaruusvinoileva Daydream Is Over esittelee levyn rauhallisinta ja vaanivinta puolta, biisin heimorummuttelulla tunnelmoivat lyömät jatkavat samoilla urilla myös aurinkoisen hikisellä Hotel Jungle Feverillä. Levyn hilpein biisi tarjoilee tuollaista siideriporeilevaa Hawaii-jamittelua, tosin enemmänkin jossain perinteisen suomalaisvaltaisessa Kanarian saariston turistihelvetissä. Nimiraidan intiatunnelmat nostavat jälleen päätään jopa The Mutantsin ja The Hypnomenin mieleennostavassa väliosassa ennen viimeistä tervetulotoivotusta majoitukseen.
Takaisin synkeämpään teknologiamaailmaan siirrytään kaikuisesti kilkuttelevalla Five Minutes To Lift-Offilla, pariminuuttisen Entertaining Musical Ballin taasen voisi löytää miltei yhtä hyvin sisarusbändi Kometan kahjogarage-levytyksiltä. Intialaista nautitaan myös Enthusiasmus -raidalla, päätösraita Phase ujeltaa kaoottisesti sahan kaltaisella vinguttelulla. Yllättävän sähkökitaramaisia säröääniä niistä siivousvälineistä saa aikaan, kaiken kilkuttelun, ulinan, vinkunan ja kolistelun lisäksi. Aelita, kuten koko yhtye, on minulle edelleen enemmän taide- kuin viihdemusiikkia. Helpolla ei yhtye taaskaan kuulijaansa päästä. Silti kakkoslevy on yhä enemmän monipuolista kokeilevaa musiikkia eikä monipuolista kokeilevaa musiikkia pyykkitelineillä soitettuna. Kiinnostuksella jään odottamaan, milloin CW julkaisee DVD:llä elokuvaprojektinsa ja mitä herrat nyt ikinä saavat päähänsä vielä luoda? Aelitan osalta voisi loppuun tiivistää , notta melko kosmista kilkutusta ovat ”tädit” taas keitelleet.
Kolme miestä naisellisissa siivousunivormuissa soittaa pyykkitelineistä yms. itserakennetuilla "härveleillä" psykoottisen mantran ja monipuolisen kilkatuksen, kolinan, ulinan, vinkunan ja säröäänien ristisiittävää vinksahtanutta paahtoa.
"Intergalactic industrial disco rock" on yksi tiivistys yhtyeen musiikista.
Linkki:
cleaningwomen.com
(Päivitetty 22.1.2019)