Cleaning Women: Aelita

BV2

Siivoojanaisten kakkoslevyn teemabiisi Aelita on kuin intialaismausteinen kummitustalodiscoraita hyvin teollisine taustoineen, aavemaisine ujelluksineen ja junnaavine soittokuvioineen. Aelita on alunperin Jakov Protazanovin jo vuonna 1924 ohjaama klassinen sci-fi -elokuva, johon pyykkitelinekilkutuksen pohjilta rakennettu triomme on s�velt�nyt yll�tt�v�n hyvin kokonaisuuteen sopivan taustaraidan. Levyll� p��see nimitt�in kaaosta vastaan taistelevan musiikin lis�ksi nauttimaan kahdestakin kuvan�ytteest�: toinen on perinteinen musiikkivideo levyn ehk� hilpeimm�st� raidasta Hotel Jungle Fever, toinen taas maistiainen Aelita �The Queen Of Mars -elokuvasta yhtyeen ��niraidalla. Leffanp�tk�� seuratessa ei oikeastaan tule edes mieleen ett� hei, t�m� musiikki on 2000-luvulla pyykkitelineill� s�velletty�! Kun muistaa yhtyeen erikoisen luonteen, tulevat musiikin avut ehk� kaikkein parhaiten esiin juuri t�m�nkaltaisissa poikkitaiteellisissa kokonaisuuksissa. Omalla kokemuksella ainakin sanoisin ett� yhden Cleaning Women �live-esityksen n�hty�ni ei toisesta ole juuri sen suurempia yll�tyksi� en�� irronnut. Ehk�p� tulevaisuudessa show voisi saada joitain uusia piirteit�? Soitto on toki taitavaa ja esitys ainakin sen kerran n�kemisen arvoinen...

Mit� muuta jakkuhametriomme kakkospitk�soitto sitten tarjoaa? Kilin�n, kolinan ja h�mm�stytt�v�n raskaan rytkeen lis�ksi Aelitalta l�ytyy tiukkaa, miltei hevahtavaa juoksutusta ja raivokkaita vokaaleita Secret Passengerissa, ven�j�nkielist� vokalisointia Tequilajazzz -solisti Jevgeni Fjodorovilta Teknigradin rauhallisissa bluesvingutteluissa, rouheaa teollisuushallipsykedeliaa A Laundry Trackilla... It�s A Classic tarjoilee kilkuttelukikkailun p��lle raivokkaimmillaan suoraa huutoa mutta my�s pieni� hilpeit� ly�m�sooloja. Avaruusvinoileva Daydream Is Over esittelee levyn rauhallisinta ja vaanivinta puolta, biisin heimorummuttelulla tunnelmoivat ly�m�t jatkavat samoilla urilla my�s aurinkoisen hikisell� Hotel Jungle Feverill�. Levyn hilpein biisi tarjoilee tuollaista siideriporeilevaa Hawaii-jamittelua, tosin enemm�nkin jossain perinteisen suomalaisvaltaisessa Kanarian saariston turistihelvetiss�. Nimiraidan intiatunnelmat nostavat j�lleen p��t��n jopa The Mutantsin ja The Hypnomenin mieleennostavassa v�liosassa ennen viimeist� tervetulotoivotusta majoitukseen.

Takaisin synke�mp��n teknologiamaailmaan siirryt��n kaikuisesti kilkuttelevalla Five Minutes To Lift-Offilla, pariminuuttisen Entertaining Musical Ballin taasen voisi l�yt�� miltei yht� hyvin sisarusb�ndi Kometan kahjogarage-levytyksilt�. Intialaista nautitaan my�s Enthusiasmus -raidalla, p��t�sraita Phase ujeltaa kaoottisesti sahan kaltaisella vinguttelulla. Yll�tt�v�n s�hk�kitaramaisia s�r���ni� niist� siivousv�lineist� saa aikaan, kaiken kilkuttelun, ulinan, vinkunan ja kolistelun lis�ksi. Aelita, kuten koko yhtye, on minulle edelleen enemm�n taide- kuin viihdemusiikkia. Helpolla ei yhtye taaskaan kuulijaansa p��st�. Silti kakkoslevy on yh� enemm�n monipuolista kokeilevaa musiikkia eik� monipuolista kokeilevaa musiikkia pyykkitelineill� soitettuna. Kiinnostuksella j��n odottamaan, milloin CW julkaisee DVD:ll� elokuvaprojektinsa ja mit� herrat nyt ikin� saavat p��h�ns� viel� luoda? Aelitan osalta voisi loppuun tiivist�� , notta melko kosmista kilkutusta ovat �t�dit� taas keitelleet.