Shaman: Shamaniac

Natural Born Records

Lupaavan omaperäisistä lähtökohdista ponnistava Shaman yhdistelee musiikissaan joikulaulua ja lapin mystiikkaa perinteiseen heviin. Mielenkiintoinen konsepti on kansia ja saamenkielisiä sanoituksia myöten sinällään mainiosti hallussa, mutta tuntuu kuitenkin itse musiikkiin perehtyessä hieman päälleliimatulta ja itsetarkoitukselliselta; en voinut välttyä siltä ajatukselta, että Shaman pelaa suuren yleisön itsestäänselvimmillä mielikuvilla lapin eksotiikasta edes pyrkimättä syventämään niitä. Pelon vahvistivat parin biisin englanniksi käännetyt sanat, joiden perin kiusallinen kliseily ”Äiti Luonnosta” ei ole mahtipontisen konseptin tasolla. Kaiken lisäksi levyn aloittaa versio vanhasta kunnon ”Kanoottilaulusta”, johon Shamanin tulkinta ei pysty tuomaan mitään uutta ja siksi kappaleen versiointi tuntuu turhalta, melkeinpä muotovirheeltä (laulu on sitä paitsi syöpynyt selkäytimeeni ikuisiksi ajoiksi ala-asteen 1. luokan hirveiltä musiikkiliikuntatunneilta, joilla vanha opettajatar paukutti tamburiinia silmät kiiluen ja suonikohjut pullistellen – se, että Shaman veresti noita kiusallisia muistoja on toki yksinomaan oma ongelmani).

On Shamaniacilla sentään paljon hyvääkin: yhtä aikaa sekä raskaiden että ilmavien kitaravyöryjen ja kansanlaulumaisten melodioiden tasapaino toimii paikoin varsin mallikkaasti ja vallankin levyn alussa olevan 17-minuuttisen biisikimaran jälkipuolisko onnistuu luomaan tiiviin ja vahvan, oikeasti mystisen ja ambientinomaisen tunnelman. Kokonaisuutena levy kärsii silti melkoisesta sisäisen dramaturgian puutteesta eikä tunnu välillä oikein tietävän minne suuntaan poukkoilee – mukana on mm. pari reipasta humppaa, jotka lienee tarkoitettu villeiksi iloitteluiksi, mutta jotka kuulostavat vain tahattoman koomisilta. Tietoisina parodioina ne taasen asettaisivat koko projektin uuteen valoon, mutta tuskin Shaman sentään miksikään huumoribändiksi pyrkii – siitäkään huolimatta, että yhtyeen johtohahmo Jonne Järvelä on kiertänyt maailmaa Finntrollin mukana soittaen. Erityisen valitettavalta Shamanin puolitehoisuus tuntuu ennen kaikkea siksi, että bändillä olisi rutkasti potentiaalia parempaan. Sovituksissa on ilmeikkyyttä ja joiku toimii erinomaisesti osana raskaampaa ryöpytystä. Tällaisenaan Shaman on kuitenkin liian epätasainen ja hedelmällisiä teemoja vain pintatasolla raapaiseva ollakseen todella vetoava.