Julkaistu: 02.09.2004
Arvostelija: Toni Lyytikäinen
Black Lotus
Legendaarisesta Savatagesta ei ole kuulunut pitkään aikaan mitään, joten bändin kitaristi Chris Caffery on toimettomuuteen turhautuneena pukannut ulos ensimmäisen soololevynsä. Paino lienee sanalla turhautuneena, sen verran angstista tavaraa on levylle eksynyt. Tai oikeammin levyille, sillä varsinaisen, 16 kappaletta sisältävän, Faces-kiekon lisäksi tämä julkaisu sisältää myös yhdeksän biisin pituisen God Damn War -bonus cd:n. Kuunneltavaa siis ainakin riittää.
Ensimmäisenä huomio kiinnittyy levyn soundimaailmaan joka kuulostaa hieman vanhahtavalta, mutta kuitenkin erinomaisen tyylikkäältä. Samaa linjaa jatketaan sävellyksissä, jotka ovat yksinkertaisen elegantteja. Caffery hoitaa levyllään myös lauluosuudet, ja vaikka niissä ei sinänsä mitään valittamista olekaan, huomaa silti ettei se ole miehen leipälaji. Levylle on mahdutettu monenlaista materiaalia, ja ei voi välttyä ajatukselta etteikö sitä olisi sittenkin hieman liian paljon. Osa biiseistä ei enää pahemmin täydennä levyn kokonaisuutta ja ne ohittaa myös kuunnellessaan ilman suurempia omantunnon tuskia. Varsinkin kun levyn pituus on vielä neljää vaille 80 minuuttia, on myönnettävä että osa sävellyksistä olisi voinut jäädä pöytälaatikkoon. Biisintekijänä Caffery silti osoittaa olevansa A-luokkaa, sillä levyllä on monta hienoa perinteistä hevibiisiä. Caffery loihtii kitarastaan hienoja riffejä ja soolotkin ovat tyylikkään melodisia, mikä ei tosin miehen otteita ennenkin seuranneille ole varmaankaan suuri yllätys. Sanoituksissa tunnutaan olevan kovasti vihaisia ja välillä lipsahdetaan jo hieman campinkin puolelle, ehkä tarkoituksella, ehkä ei.
Faces-levyn parhaimmistoon kuuluvat alkupään nimibiisi Faces, hieman Judas Priest -henkinen Fade in to the X ja hienon kertosäkeen ansiosta myös singlenäkin julkaistu The Mold. Kliseisyydestään huolimatta myös balladi Never on hienoa kuultavaa. God Damn War -levy ei musiikillisesti kovin korkeatasoista, mutta Cafferyllä tuntuu olevan kovasti sanottavaa Irakin sodasta ja Yhdysvaltojen nykymeiningistä yleensäkin, ja se on sinänsä ihan mielenkiintoista kuultavaa.
Caffery osoittaa soolodebyytillään olevansa tekijämies myös laulajana ja biisintekijänä. Musiikkia on paljon ja suurimmaksi osaksi sen on todella hyvin tehty. Toisaalta kokonaisuus ei ole ihan kympin arvoinen, koska vähän enemmän karsintaa olisi voinut levyn koostumuksen suhteen suorittaa. Siltikin, parempi kuitenkin liikaa kuin liian vähän. Savatagen mahdollista jatkoakin odottelee tämän jälkeen taas uudella innolla.
