Wilco: A Ghost Is Born

Nonesuch

Wilco jatkaa täydellisen levyn metsästystään. Kahden vuoden takainen Yankee Hotel Foxtrot osui jo varsin lähelle napakymppiä, eikä tulos tämän uuden levyn myötä paljoa heikkene. Ghost Is Bornin laadukkuus ei ole lainkaan yllättävää, mutta se tyyli millä sen tekee on – levyn ensimmäinen raita At Least That’s What You Said ulvovine sähkökitaroineen lyö heti kättelyssä hampaat suuhun. Kappaleen soundi tuo mieleen Neil Youngin ja Crazy Horsen yltiöpäisimmät live-vingutukset. Eihän tämän näin pitänyt mennä!!??

Pienen hengähdystauon (Hell Is Chrome-balladi) jälkeen Wilco vetää homman vieläkin pidemmälle. Reilun kymmenen minuutin mittainen Spiders (Kidsmoke) vaikuttaa alkuun hieman turhaan venytetyltä, mutta mikäs noin loistavan riffin tahdeissa on jammaillessa. Voin vain kuvitella minkä virneen biisin soittaminen Jeff Tweedyn ja kumppaneiden kasvoille vetää. Wilco on siitäkin hieno bändi, ettei sen tapoihin kuulu kappaleiden ylenpalttinen hiominen studiossa, vaan kappaleihin maltetaan jättää tarpeeksi karheutta – ja jopa selviä soittovirheitä (vai pitäisikö sanoa ”sinisiä nuotteja”?) Oman vivahteensa levylle antaa tuottajana toiminut Jim O’Rourke, jonka nykyisestä päivätyöstä Sonic Youthin riveissä antaa osvittaa mm. Handshake Drugs-kappale. O’Rourke ei ole tyytynyt pelkkään nappien vääntelyyn, vaan on osallistunut aktiivisesti myös levyn kitaratyöskentelyyn. Ei ihme, että A Ghost Is Bornin kitarointi on Wilcon omalla mittapuulla ihan terävimmässä kärjessä.

Alkupuolen vyörytyksestä selvittyään A Ghost Is Born siirtyy huomattavasti kevyemmille vesille. Jeff Tweedyn uudet biisit ovat järjestäen hyviä, eikä mitään järistyttäviä ylläreitä enää kuulla. Jos A Ghost Is Bornia miettii lp-levynä, on työnjako selvä. A-puolella rikotaan kaavoja ja todistetaan puheet bändin uudistumiskyvystä oikeaksi. Kääntöpuolella otetaan hieman takapakkia ja näytetään vanhoille faneille että ”hei, ollaan me se sama bändi yhä!”. Oli linja kumpi tahansa, en minä ainakaan löydä Wilcosta paljoa kritisoitavaa.