Pääsivu
Esittely
Levyarviot
DVD-arviot
Pienet
Livearviot
Valokeilassa
Klassikko
Vapaa vyöhyke
Ajankohtaista
Ajatuskupla
Toimitus
Keskustelu
Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 30 vierasta ja 0 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

Naguaali: Neitoperho
Arvioija: Ilkka Valpasvuo
Arvio:

Kypsemmän iän musiikillisia mietteitä tarjoaa Heikki Haaksiluodon kappaleita tulkitseva Naguaali, parin kitaran, rytmiryhmän ja fonin kautta heleää akustispainotteista poppia soittava orkesteri. Kappaleet tulkitsee kahta (Riina ja Juhlissa) lukuunottamatta Heikki, jonka laulusta nousee etenkin nimibiisi Neitoperhossa mieleen Mikko Kuustonen. Kaksi edellämainittua kappaletta esittää kitaristi Leksa Varpelaide, näistä ensin mainittu on myös miehen omaa tuotantoa. Leksan laulusta voisi vetää viivaa vaikkapa Topi Sorsakoskeen (tai ainakin Topin kaukaiseen serkkuun), samalla tavalla rosoisen miehistä herran tulkinta on. Mahtipontinen Juhlissa sukeltaa suomalaisen melankolian tuttuihin syövereihin, kitarakuviokin kuulostaa kohtuullisen tutunoloiselta. Riina on pienieleinen perusmollihumppa, jossa Veepee Tuomolan foni pääsee loistamaan. Entäpä sitten ne Heikin rallit?

Positiivisen letkeällä fiiliksellä levyn starttaava Ei sanaakaan hillittyinä kitarasooloineen sekä astetta melankolisempi Sateenkaari avaavat Neitoperhon ihan perusmukavana ”aikuispoppina”, aurinkoisempaa osastoa suomalaisessa tarjonnassa. Levynkansien ja kotisivujen perusteella levyn teko on ollut Heikille melkoinen ponnistus, tarkoituksena pelkästään oman pienen haaveen toteuttaminen. Silti ei levyssä ole mitään hävettävää, voin helposti kuvitella esimerkiksi haikean Neitoperhon leijuvan myös radioaalloilla, vaikkapa Ylen ykkösellä. Toivova Hullu on Naguaalin oma Lentäjän poika, Baarielämääkin kuulostaa kovasti ennestään tutulta, toki tarttuva huoleton tarina elämän horjuvammasta puolesta. Unisen slovarin Hopeisiin siipiin, mandoliinilla(?) näppäillyn Hiljainen tuuli -kappaleen sekä Kuustos-sielukkaan Tätä minä olen odottanut jälkeen olo ei ole huono. Kun levyn tuotostakin osa ohjataan päihdetoipuvien ihmisten erilaisten aktiviteettien tukemiseen, kannattaa levyyn roponsa sijoittaa. Jos siis edellä kuvaillun kaltainen musiikki miellyttää... Levystä nimittäin huokuu lämpö ja olisiko se tuon elämänkokemuksen mukanaan tuoma varmuuden tunne. Levyllä ei tarvitse juuri turhia hötkyillä, rennosti vain tunnelmoidaan.

Linkki: www.naguaali.com
Päivämäärä: 20.08.2004
Lukukertoja: 2687


Levykommentointi vain rekisteröityneille käyttäjille - rekisteröidy tästä
Nimetön kommentoi 21.08.2004:
Pisteet:
Neitoperho on upea levy. Sen on levyhyllyssäni levy, joka
soi päivittäin soittimessani.
Lämpimää ja koskettavaa musiikkia, yhdistettynä loistavaan
laulujen tulkintaan ja upeisiin sanoituksiin. Harvinaisuus, joka valitettavasti on jäänyt suurilta massoilta huomaamatta.
Yksi tämän vuoden parhaista ostoksista.
T: Jan


Nimetön kommentoi 21.08.2004:
Pisteet:
Tää Neitoperhohan on hyvä levy! Kuuntelen mielelläni!!!!!T. perankhamon

Nimetön kommentoi 21.08.2004:
Pisteet:
Leksan tulkinta on upeaa kyseisellä levyllä. En kutsu sitä pelkästään laulamiseksi, kun tiedän että lauluosuus on vain rykästy sen enempää harjoittelematta, niin sielukkain laulajan ääni, johon olen elämäni tässä vaiheessa koskaan törmannyt! Riinan puuroinen saundi hieman häiritsi keskittymistäni. Sateenkaari on tämän levyn suosikkini Hessun esittämistä biiseistä.

Nimetön kommentoi 21.08.2004:
Pisteet:
Tää musa pitäs saada esille kaikelle kansalle! Kolisee.
Suomipoppitaivaalle syttyy uusi tähti! T.B.B


rmmniemi kommentoi 21.08.2004:
Pisteet:

Kyllä näillä kavereilla homma niinku pyörii, päivä kerrallaan... Letkeää ja puhuttelevaa musaa, jota olen saanut kuulla ensimmäisten joukossa. Olen NAguAAliFANI, ilman muuta. Hyvä Hessu, Leksa, Renne, Jukcat!!


Nimetön kommentoi 22.08.2004:
Pisteet:
Levy on yksinkertaisesti hyvä.
Äänitys ja miksaus on mitä on, mutta
ei ne biisejä ole pilanneet.
Hessun laulu on lämmintä ja sielukasta.
Hessu tulkitsee laulut, eikä vain laula niitä läpi.
Muutama laulutunti hengitysharjoituksia, niin
Hessu on lajissaan tämän maan kärkikaartia.
Hessun sanoitukset saavat "karvat" nouseman, niissä
tuntuu olevan aina upotettu jonkinlainen "salaisuus".
Itse löydän niistä aina jokaisella kuuntelu kerralla uutta "tulkittavaa".
T: Maarit


Nimetön kommentoi 22.08.2004:
Pisteet:
Mielenkiintoinen levy harvinaista herkkyyttä sanoituksissa, joissa oivallettu että sanoituksessa hyvä olla alku keskiosa ja myöskin loppu siis kokonainen tarina. Ensilevyksi mainio kokonaisuus ja kappaleista huokuu elämänkokemus.

Nimetön kommentoi 25.08.2004:
Pisteet:
Mummoille musiikkia ja kaikille vanhoillepiijoille kanssa. Hirveetä!! Ostaaks joku oikeesti tällästä? Vai onks myyty vaan sukulaisille ja kavereille. Tän tyylistä musaa tulee joka kanavalta ku avaa radion. Ei enempää!!! Säälikää hyvät ihmiset!!


T Juge


Nimetön kommentoi 26.08.2004:
Pisteet:
Kiitos Juge.
Juu, myyty on kavereille ja yksi levy tuntemattomille.
Eli levyä on myyty 4 kappaletta.
Hyvä alku.


Nimetön kommentoi 26.08.2004:
Pisteet:
Ei miljoona raatokarpästä voi olla väärässä,kun
ne kerran istuu kakkaläjän päällä ja nauttii siitä.


Nimetön kommentoi 22.09.2004:
Pisteet:
Hei. Levy oli positiivinen yllätys. Vaikka äänitys ja miksaus
olivat heikkolaatuisia, niin musisointi, laulu ja sanoitukset toimivat. Kunnolla tuotettuna tämä olisi aivan radiosoitto kamaa.
Toisaalta, minun korvaani tälläinen ei ylituotettu musiikki kuulostaa
hyvältä. Ja yhdyn arvostelija Ilkka Valpasvuon kommentiin, että
levyltä huokuu kokemus ja lempeys. Levyn kuunneltuani, muutamaan kertaan, tunsin itseni rauhalliseksi. Heikin äänessä on jotain
omalaatuista rauhallisuutta. Hän ikäänkuin tuntuu seisovan laulujensa
takana. Kummatkin laulajat tulkitsevat laulunsa hienosti ja kuulijana
pääsin hyvin mukaan tunnelmaan. Suosittelen.
Monella suomalaisella "tähdellä" olisi paljon opeteltavaa, vaikka
näiltä kavereilta, kuinka lauletaan, olemalla itse laulun sisällä.
T: M. Koskinen


Nimetön kommentoi 23.09.2004:
Pisteet:
Kuuntelin levyä uudestaan ja uudestaan. Kaksi laulua nousee kärkikaartiin:Juhlissa ja Tätä Minä Olen Odottanut. Loppumateriaali on selvästi täyttökamaa. Juhlissa poikkeaa täysin kaikesta muusta ja kun on kuullut Tätä Minä Olen Odottanut, on kuullut loputkin Heikin laulut. Suosittelen sanoitusten uusimista. Mikko Kuustosta ja Sir Elwoodia ja oletettavasti myös Edu Kettusta on kuunneltu liikaa ja alitajuisesti sanoitukset ja melodiat löytyvät sieltä. Iloisempaa otetta Heikille.Nyyhkybiisien suosio ei kestä arkea.

Marika


Nimetön kommentoi 27.09.2004:
Pisteet:
M. Koskinen (tervehdys Koskinen) sanoi sen.
Toivottavasti Kuustonen, Kettunen ja kumppanit ottaisivat
Naguaalin sanoituksista oppia. Niissä on oikea elämä.
Kaikessa kauneudessaan ja rumuudessaan.
Naguaalin uusi materiaali on hienointa musiikkia, jota
olen vuosikausiin kuullut. Zemiä Jäbät. Upeeta musaa.
Keke


Nimetön kommentoi 29.09.2004:
Pisteet:
Hei vaan kaikille ja kiitos paljon kommenteista.
Hieman osui "korvaan" tuo, "loput on täyttö kämaa."
Toisaalta ymmärrän, että se on yhden ihmisen mielipide.
Se on vain mun mielestä uimista mun pää sisään, joka on käsittääkseni
mahdotonta. Kuin tein noita biisejä, en muistaakseni ajatellut
"tää on semmosta täyttökamaa". Joten mun käsityksen mukaan ne ei ole
täyttökamaa.
Ja mulle tuli oikein hyvä fiilis noista kommenteista. Että levyä on kuunneltu uudelleen ja uudelleen. Sehän on herättänyt tunteilua (ei tuntteita). Ja kun kerran on niin, että mua biisin tekijänä verrataan
Kuustoseen, Kettuseen, Elwoodin, on jopa verrattu Hectoriin, niin
mähän olen vain siitä erittäin ylpeä ja onnellinen. Niin se taitaa
olla kaikkilla biisin tekijöillä, vaikutteita ei voi olla ohittamatta. Niinkuin nyt esim: joku alkaa tekemään musaa, jonka idean takana on blackmoresnight. Sehän on loistava juttu, ja kun siihen lisää sen oman pienen osuutensa, niin se on sitten siinä.
Eikö niin, Marikainen :)


Nimetön kommentoi 20.10.2004:
Pisteet:
Kun kuuntelin tätä levyä ensimmäisen kerran, olin ajaa kolarin, koska sen äänimaailma tuntui niin täyteläiseltä.
Kitaroiden soundi helisi korvissani vielä pitkän aikaa sen päivän aikana.
Todella mahtava kuunteluelämys yhtyeeltä, josta en ollut ennen tiennyt mitään. Nyt kuulun ehdottomasti Naguaalin ykkösfaneihin.
Lisää tällaista musiikkia kiitos.


Nimetön kommentoi 27.10.2004:
Pisteet:
Naguaali oli minulle täysin uusi tuttavuus. Ja totta, ensimmäinen asia, joka musiikkia kuunnellessani tuli mieleen oli Mikko Kuustonen.
Jäin täysin kiinni tähän musiikkimaailmaan. Meno on rentoa, letkeää, pehmeää, aikuisen korvaa viihdyttävää.
Hienoa musiikkia ja nyt olenkin tätä porukkaa jonkinlaisessa kokoonpanossa pyytänyt esiintymään pikkujouluihimme.
Tulee varmasti mukava ilta heidän kanssaan.
Minusta tuli kertaheitolla Naguaali-fani!


Nimetön kommentoi 03.11.2004:
Pisteet:
En tiedä, onko tälläisiin arvostelupalstoihin tarkoitus vastata
mitään, mutta mä nyt vaan vastaan.
Kiitos kaikille mielenkiinnosta Naguaalia kohtaan.
Onhan se mukavaa saada palautetta, oli se sitten negatiivistä tai
positiivistä. Sama se. Musiikki on kuitenkin herättänyt jotain, joka
saa sanomaan jotain.
Mukavaa syksyä niin itelleni, kuin teille kaikille.
Biisien teko jatkuu......
T: Hessu, Naguaali-yhtye


walbu kommentoi 03.11.2004:
Pisteet:
Ainakin Desibelissä on nimenomaan se mahdollisuus, että levyarvioihin pääsee kuka tahansa halukas kirjoittamaan oman painavan sanansa. tietysti epäasiattomuudet yms. poistetaan ja toimitus yleisesti toivoo, että mielipiteitä tulee, kuten esimerkiksi tässä arviossa, monilta kanteilta asiallisesti ilmaistuna... saadaan keskustelua aikaan. henkilökohtaisesti toivoisin samaa kommentointimahdollisuutta muihinkin lehtemme juttuihin...

Hessulle vielä... rohkeasti vaan lisää samanlaista, kyllä hyvä musiikki aina omat sitä vaalivat ystävänsä löytää ;)


Nimetön kommentoi 09.11.2004:
Pisteet:
Kiito walbu. Paakko sen sun meiliosoitten mulle tulemaan.
hessu@naguaali.com
ni pukkaan sulle matsuu iltojesi iloksi ,kun valmista syntyy


naguaali kommentoi 19.05.2005:
Pisteet:
Terveppä vaan terve.
Aattelin vaan tässä hieman mainostaa, että
naguaalin uusi levy: Lauluja Kaikesta Tästä ilmestyy
kauppoihin Kesäkuun aikana. Virallinen julkistamiskeikka on
21.6 Helsingin Asemaaukiolla, suuressa YK:N Huumeiden Vastaisen
päivän konsertissa. Tulkaahan paikalle. Jos ei katsomaan
meitä, niin sitten esim Technicoloria ja muita veikkoja.
Ja nyt kansa levyä tilaamaan ennakkoon saitista :
www.naguaali.com


Kirjoita oma kommenttisi

 
  
 

Naguaali

Laulaja-lauluntekijä Heikki Haaksiluodon ympärille rakentuva bändiprojekti, joka rakentaa rauhallisia ja herkkiä pop-kappaleita elämää nähneestä näkökulmasta.

Kotisivut: www.naguaali.com

(Päivitetty 22.05.2005)
Levyarviot:
Lauluja kaikesta tästä

22.05.2005
Arvostelijana Ilkka Valpasvuo
Neitoperho

20.08.2004
Arvostelijana Ilkka Valpasvuo