Julkaistu: 18.08.2004
Arvostelija: Mika Roth
Blackend
Katsotaanpas – Winds on neljän jo valmiiksi erittäin kuuluisan norjalaisen muusikon muodostama superyhtye, jonka luoma musiikki saa kasvuvoimansa klassisesta musiikista, hyödyntäen samalla progressiivista metallia, toteutuksessa perinteisten bändisoittimien rinnalle on nostettu piano sekä joukko klassisempia jousisoittimia. Tunnustettakoon etten ollut levyn promolehtistä ensi kertaa lukiessani vielä kovinkaan vakuuttunut koko idean kantavuudesta, mutta nyt kuunneltuani The Imaginary Direction Of Time pitkäsoittoa kerta toisensa jälkeen en voi kuin hämmästellä tämän teoksen kestoa ja kykyä kasvaa jatkuvasti yhä vain suuremmaksi.
Winds, joka siis muodostuu herroista Jan Axel Von Blomberg, Lars Eric Si, Carl August Tidemann ja Andy Winter, syntyi vuonna 1998. Tarve tehdä jotain aivan uudenlaista sai Winterin johtaman nelikon lähestymään aihetta nimeltä musiikki täysin uudesta suunnasta ja tämän prosessin ensimmäinen tulos On Entity And Mind EP näki päivänvalon kaksi vuotta myöhemmin. Toiset kaksi vuotta kului ja ylistetty debyyttipitkäsoitto Reflections Of The I julkaistiin. Nyt nuo maagiset kaksi vuotta ovat jälleen kuluneet eli uusi pitkäsoitto on valmis, ja minkälainen albumi tämä onkaan? Windsin ilmaisu ei ole juuri laisinkaan metallia selvistä metalli-piirteistään huolimatta. Yleensähän kun puhutaan klassisen musiikin ja metallin yhdistämisestä tarkoitetaan sillä muuten tuiki tavallisten kappaleiden päälle liimattavia, ontuvia jousisovituksia ja kuoro-osuuksia. Winds on kuitenkin onneksemme jotain aivan muuta. Nyt kappaleiden rakenteet ovat alusta asti vapaita ahdistavista genre-rajoista, piano ja rummut määrittelevät sävellysten tunnelmia jousien täyttäessä melodisen laulun kera kokonaisuutta. Jousisovitukset ovat surumielisen herkkiä mutta samanaikaisesti kevyen ilmavia, kitara astuu mukaan kuvaan vain silloin kun sitä todella tarvitaan. Niin kitara- kuin rumputyöskentelykin on ensinnäkin erityisen taitavaa ja toisekseen ilahduttavan persoonallista, mikä antaa näille muuten niin tutuille soittimille aivan uudenlaisia ulottuvuuksia. Heikoimmaksi osuudeksi kääntyykin Sin vokalisoinnit, sillä miehen repertuaari ei ole mitenkään päätä huimaava.
The Imaginary Direction Of Time haastaa kuulijansa omalla tinkimättömällä toteutuksellaan. Jos uudempi ja rauhallisempi Opeth on makuusi, etkä kärsi voimakkaista allergiareaktioista klassisemman toteutuksen tai progressiivisen, melodisen metallin läheisyydessä on Windsin albumi tehty eittämättä juuri sinua varten. Kaunista musiikkia elämän hiljaisempiin hetkiin.
