Hecate Enthroned: Redimus

Blackend

Englantilainen melodista, blackin suuntaan kallistuvaa metallia sylkevä Hecate Enthroned on saavuttanut neljännen pitkäsoiton merkkipaalun. Daemonum nimisenä uransa aloittanut joukkio on reilun vuosikymmenen aikana käynyt läpi ison nipun miehistönvaihdoksia, ja ensimmäisen albumin aikaisesta ryhmästä onkin nykyisessä kokoonpanossa jäljellä enää kitaristi Nigel. Runsaat muutokset eivät ole kuitenkaan koskaan vieneet Hecate Enthronedia hakoteille, vaan bändi on pysynyt aina alkuperäiselle idealleen uskollisena – vaikka sen ilmaisu onkin hieman pehmentynyt vuosien saatossa.

Redimus tarjoaa kovin perinnetietoista mustempaa metallia väliin hyvinkin rauhallisin ja toisaalla taas jopa progressiivisin vivahtein. Yhtyeen uusin laulaja Dean ei ole alan monipuolisimpia vokalisteja, mutta kitaristikaksikko Nigel ja Andy sekä koskettimista vastaava Daz onnistuvat yhdessä kutomaan hetkittäin hyvinkin mielenkiintoisia rakennelmia sekä melodioita. Hyvänä esimerkkinä tästä yhteistyöstä toimii levyn nimibiisi Redimus. Myös mielenkiintoisesti vaihteleva No One Hears nousee lätyn kärkiraitojen sekaan. Heikoimmillaan bändi on räiskeen käydessä suorimmaksi, jolloin biisien ideaköyhyys käy lähes sietämättömäksi. Ehkäpä herrain kannattaisi vaihtaa genreä?

Hecate Enthroned on hieman väliinputoajan asemassa, sillä yhtyeen tarjoama musiikki on monelle black-fanille seesteisimmillään aivan liian hempeää. Toisaalta rauhallisemmat osuudet on ympäröity sen verran raskaalla räiskeellä, ettei tästä mitään tunnelmointimetalliakaan saa. Redimus on levy josta löytyy joitain hyviä, tarttuvia melodioita, mutta samalla mukaan on eksynyt roppakaupalla tusinatavaraa. Kun ilmaisukin on suhteellisen kevyt tuloksena on heikko black levy, mutta keskinkertainen metalli-lätty – eli melko ristiriitainen vaikutelma tästä pitkäsoitosta jää.