Cirith Gorgor: Firestorm Apocalypse - Tomorrow Shall Know The Blackest Dawn

Ketzer

Pitkän linjan Alankomaalainen black-orkesteri on yli kymmenvuotisesta historiastaan huolimatta julkaissut ennen tätä Firestorm Apocalypse... pitkäsoittoa ainoastaan kaksi täysimittaista albumia. Näiden lisäksi yön kylmien tähtien valon ovat nähneet yksi demo, promo ja seiskatuumainen. Vaikka yhtyeen aikoinaan perustaneet kitaristit Asmoday ja Astaroth Daemonum ovat kumpikin vuosien varrella lähteneet omiin suuntiinsa on ensimmäisen demon aikaisesta kokoonpanosta yhä jäljellä kolme jäsentä, rumpali Levithmong, basisti Lord Mystic ja vokalisti Nimroth.

Pari vuotta sitten Cirth Gorgor jäi levy-yhtiöttömään välitilaan, josta se nopeasti päätyi Ketzerin talliin. Tästä alkoikin sitten nopea nousu, joka tuotti aluksi 666 -painoksisen Through Woods Of Darkness And Evil -sinkun ja nyt tämän pitkäsoiton. Bändin alkuaikojen raaka black on ajan kuluessa muuntunut pikku hiljaa aavistuksen verran teknisemmäksi ja melodisemmaksi, kuitenkin siten että tehoja ei ole tarvinnut pudottaa millään osa-alueella.

Kahdeksan raidan matka kestää likipitäen tunnin, ja se vie kuulijan blackin raaimpien ja tylyimpien maisemien halki. Rumpuja käytetään todellakin lyömäsoittimina Levithmongin antaessa patteristolleen hirvittävää kyytiä. Tiiviin rumputyöskentelyn päälle tarjotaan ilkeästi kirskuvaa kitaramattoa, joka onnistuu useissa kohdin peittämään basistin olemassaolon miltei täydellisesti. Koskettimia ei käytetä juuri lainkaan, mitä nyt lyhyessä Prelude To The Final Holocaust välisoitossa. Vokalisointi on sitä kunnon kurkkurääyntää, jonka Nimroth hoitaa ihan asiallisesti. Biisit kestävät paria poikkeusta lukuunottamatta vähintään seitsemän, ja yleensä yli kymmenen minuuttia. Huolimatta venyneistä kestoista kappaleiden rakenteet kestävät hyvin, etenkin ensimmäisenä soiva The Gates Of Hell, ääri-raskas Fields Of Eternal Glory ja Firestorm Apocalypse - The Coming Of A Greater Era ovat jo omia pienoisteoksiaan.

Näin äärimmäinen black ei osu enää ihan keskelle allekirjoittaneen makuhermoja, mutta turha sitä on myökään kiistää - Cirith Gorgor on genressään aikamoinen tekijä. Levyn suurimmaksi ongelmaksi osoittautuukin materiaalin silmiinpistävä epätasaisuus, mikä verottaa tähditystä melkoisesti. Parhaimmillaan musta joukkue lakaisee lähes kaikki kilpakumppanit pöydältä, mutta heikoimmillaan yhtye on todella pahasti hukassa.