All That Remains: This Darkened Heart

Lifeforce

Mitäs ihmettä tämä nyt on? Olisin voinut vaikka vannoa ensi kertaa levyä kunnellessani, että tässä on taas yksi melodeathia vetävä svedu-orkka. Mutta mitä vielä, huolimatta kaikista tunnusmerkeistä All That Remains onkin ihan pesunkestävä jenkkiviisikko, joka vain sattuu kuulostamaan todella eurooppalaiselle, ja etenkin ruotsalaiselle. Vuodesta 1999 toiminut ryhmä on julkaissut ennen albumia debyyttinsä Behind The Silence And Solitude pari vuotta sitten. Tuon jälkeen on tapahtunut pari kokoonpano muutosta basistin ja toisen kitaristin vaihduttua, ja näin ollaankin päädytty tähän päivään.

This Darkened Heart käynnistyy hieman hämäävästi akustisella kitaroinnilla, kunnes reilun puolen minuutin kohdalla alkupanokset jysähtävät ja raskas death-vyörytys alkaa. Aloitusbiisi And Death In My Arms esittelee bändin käyttämän arsenaalin, jossa tiukat riffit, nopeat temmonvaihdokset sekä kahden kitaran stemmat värittävät vokalisti Philip Labonten perinteisen yksipuolista death karjuntaa. Väliosassa tarjotaan hetki kunnon sahausta, josta kiirehditäänkin sitten kahden kitaran sooloon ja lopuksi palataan vielä sahaus-tunnelmiin. Kovin on tuttua ja kovin tutuilta kaikki elementit kuulostavat.

Biisit eivät paljoa neljää minuuttia kauemmin kestä, poikkeuksena puolivälissä tarjottava hitaampi Focus Shall Not Fail möhkäle. Itselleni iskevimmiksi siivuiksi osoittautuivat kakkosraita The Deepest Gray, jonka kertsi taustahuutoineen upposi kerta toisensa jälkeen sekä rauhallisesti alkava ja päättyvä instrumentaali Regret Not.

Ihan kelvollinen levy, joka kierrättää niin tehokkaasti toisten tekemisiä, että hetkittäin iskee epäilys oman luovuuden olemassaolosta. Hyvää melodeathia siitä pitäville, itse olisin odottanut vielä jotain hieman erilaista. Triviana kerrotakoon vielä se että, jostain kumman syystä vihkosen kiitoslistan ensimmäisenä nimenä komeilee Nuclear Assault.