Kaksi demoa ennen tätä miniä julkaissut pohjanmaalainen Miseria ilmoittaa levynsä saatteessa soittavansa melodista metallia – itse olisin kyllä valmis liittämään pariinkiin kohtaan sanan rock. Musiikki on tyyliltään perinteistä, rakentuen voimakkaasti koskettimien ja kitaran varaan. Yhtye luottaa niin nais- kuin miesvokaaleihin, jotka ovat kaikki miltei täysin ”puhtaita”, eli mitään örinöitä on turha odotella (avaubiisin lyhyttä hetkeä lukuunottamatta). Laulukielenä joka raidalla palvelee suhteellisen nätisti taittuva englanti.

Viiden biisin seasta ei yhtään mätämunaa löydy, jos nyt ne suurimmat riemunkiljahduksetkin jäävät tällä erää puuttumaan. Aloitusraita Silence Within oireilee pientä hittitautia, muttei kuitenkaan lopulta sairasta sitä taudin viimeistä astetta. Samoin toisena soiva Whispering Cry lupaa jo melkoisesti, mutta loppuu hieman kesken. Epäilisin että kumpikin viisu kuulostaa livenä huomattavasti paremmalta, sillä potentiaalia biiseissä on vaikka mihin. Kolmantena soiva Myself To Steal karkaa joka kerta ohitse, koskapa mitään uutta ei pystytä tällä erää tarjoamaan, ja samat sanat perään soivasta Soulboundista. Onneksi levyn lopettaa edellisiä selvästi vahvempi Into Despair, vaikka balladi onkin.

Minin kaksi ensimmäistä biisiä osoittavat, että Miserialla on omat vahvuutensa. Tällä kertaa näitä vahvempia hetkiä on vain liian vähän, mutta pienellä lisähiomisella saataisiin jo paljon aikaiseksi. Jään mielenkiinnolla seuraamaan mitä tuleman pitää.