Pääsivu
Esittely
Levyarviot
DVD-arviot
Pienet
Livearviot
Valokeilassa
Klassikko
Vapaa vyöhyke
Ajankohtaista
Ajatuskupla
Toimitus
Keskustelu
Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 35 vierasta ja 0 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

Miseria: Silence Within
Arvioija: Mika Roth
Arvio:

Kaksi demoa ennen tätä miniä julkaissut pohjanmaalainen Miseria ilmoittaa levynsä saatteessa soittavansa melodista metallia – itse olisin kyllä valmis liittämään pariinkiin kohtaan sanan rock. Musiikki on tyyliltään perinteistä, rakentuen voimakkaasti koskettimien ja kitaran varaan. Yhtye luottaa niin nais- kuin miesvokaaleihin, jotka ovat kaikki miltei täysin ”puhtaita”, eli mitään örinöitä on turha odotella (avaubiisin lyhyttä hetkeä lukuunottamatta). Laulukielenä joka raidalla palvelee suhteellisen nätisti taittuva englanti.

Viiden biisin seasta ei yhtään mätämunaa löydy, jos nyt ne suurimmat riemunkiljahduksetkin jäävät tällä erää puuttumaan. Aloitusraita Silence Within oireilee pientä hittitautia, muttei kuitenkaan lopulta sairasta sitä taudin viimeistä astetta. Samoin toisena soiva Whispering Cry lupaa jo melkoisesti, mutta loppuu hieman kesken. Epäilisin että kumpikin viisu kuulostaa livenä huomattavasti paremmalta, sillä potentiaalia biiseissä on vaikka mihin. Kolmantena soiva Myself To Steal karkaa joka kerta ohitse, koskapa mitään uutta ei pystytä tällä erää tarjoamaan, ja samat sanat perään soivasta Soulboundista. Onneksi levyn lopettaa edellisiä selvästi vahvempi Into Despair, vaikka balladi onkin.

Minin kaksi ensimmäistä biisiä osoittavat, että Miserialla on omat vahvuutensa. Tällä kertaa näitä vahvempia hetkiä on vain liian vähän, mutta pienellä lisähiomisella saataisiin jo paljon aikaiseksi. Jään mielenkiinnolla seuraamaan mitä tuleman pitää.

Linkki: Miseria
Päivämäärä: 23.07.2004
Lukukertoja: 2244


Levykommentointi vain rekisteröityneille käyttäjille - rekisteröidy tästä
Nimetön kommentoi 30.07.2004:
Pisteet:
ite tunnen nää miserian tyypit,ja ne on hyviä!tosi hyviä...tietää et maailmas on viä hyvääki musiikkia ku miseriaa kuuntelee.

Nimetön kommentoi 02.08.2004:
Pisteet:
Aivan asiallista palautettahan tuo on saanut, ei moittimista!

Kirjoita oma kommenttisi

 
  
 

Miseria

Melodista metallia rock- ja gootti-vaikuttein soittava kotimainen orkesteri.

Joni Kantoniemi - laulu
Virpi Äkkinen - kitara ja laulu
Teemu Rantanen - kitara
Päivi Korpi-Käkelä - koskettimet
Jarmo Mäkelä - basso
Ville Karhu - rummut

Kotisivut: www.miseria.org

(Päivitetty 08.11.2007)
Levyarviot:
Silence Within

23.07.2004
Arvostelijana Mika Roth
Pienet – Marraskuu 2007

08.11.2007

Pienet – heinäkuu 2005

03.07.2005


Livearviot:
Nummirockin perjantai – osa 1

24.06.2005
Nummijärvi/Kauhajoki