Pääsivu
Esittely
Levyarviot
DVD-arviot
Pienet
Livearviot
Valokeilassa
Klassikko
Vapaa vyöhyke
Ajankohtaista
Ajatuskupla
Toimitus
Keskustelu
Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 84 vierasta ja 0 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

Theatres Des Vampires: Nightbreed Of Macabria
Arvioija: Mika Roth
Arvio:

Blackend

Viime ajat lähinnä uudelleenjulkaisujen ansiosta esillä pysynyt italialainen verenimeskelijäorkesteri on käynyt studion puolella, ja tällä kertaa tuloksena on hieman uuttakin musiikkia. Pari vuotta sitten ilmestynyt Suicide Vampire saa siis nyt jatkoa 15 raidan voimin.

Theatres Des Vampiresia vaivaa nykyään hieman sama ”vika” kuin myös samasta maasta ponnistavaa ja vastaavilla musiikin suunnilla operoivaa Lacuna Coilia, eli kovin on kevyeksi muuttunut ilmaisu vuosien varrella. Siinä missä levyn ja bändin ulkomuoto sekä sellaiset biisien nimet kuin Luciferia, The Curse Of Headless Christ ja The Undertaker & The Crow antavat ehkä aihetta odottaa jotain synkempää ja raskaampaa, ovat itse sävellykset kuitenkin loppupeleissä hämmästyttävän iloisia ja paikoin jopa kevyitä. Tältäkö vampyyrien musiikki todella kuulostaa? Tarttuvia keveitä melodioita ja sieviä taustakuoroja? Ei kai nyt sentään...

Levy on jaettavissa suoraan kolmeen osaan. Ensimmäiset viisi raitaa muodostavat kevyehkön alkuosan joka päättyy ensimmäiseen välisoittoon Incubo #1, tähän osioon on ladattu ne kaikkein tarttuvimmat ja keveimmät kappaleet joiden on nähtävästi laskettu parhaiten hoitavan ensi-iskun työn. Levyn keskiosa rakentuu väliosien Incubo #1 ja Incubo #2 väliin jäävästä neljän biisin raskaammasta osiosta, joka muistuttaa eniten yhtyeen alkutaipaleen tuotantoa. Pitkäsoiton viimeisin kolmannes taivalletaan jatkuvan balladiuhan alla kosketinmattojen vuoratessa joka paikan samettisesti. Ja jotta lopussa tyylittömyys voittaisi on viimeiseksi ”ässäksi” varattu La Danse Macabria Du Vampiren horror club remix. Tämä on jotain jonka olisin voinut jättää vaikka väliinkin.

Mikäli sattuu pitämään hieman keveämmästä ja runsasmelodisesta goottirockista on Theatres Des Vampiresin uutukainen takuulla jotain joka on mieleen. Jos taas yhtyeen alkupään tuotanto jaksaa innoittaa on ehkä parempi jättää ryhmän tämänkertainen pitkäsoitto väliin, tai ainakin kehoitan kuuntelemaan sitä tarkasti ennen ostopäätöstä.

Linkki: Theatres Des Vampires
Päivämäärä: 12.07.2004
Lukukertoja: 1190


Levykommentointi vain rekisteröityneille käyttäjille - rekisteröidy tästä

 
  
 

Theatres Des Vampires

Italialainen pitkän linjan vampyyrigoottimetalli yhtye.

Kotisivu: www.theatres-des-vampires.com

(Päivitetty 06.05.2008)
Levyarviot:
Anima Noir

06.05.2008
Arvostelijana Mika Roth
Pleasure And Pain

14.11.2005
Arvostelijana Mika Roth
Nightbreed Of Macabria

12.07.2004
Arvostelijana Mika Roth
Vampyrisme…

08.10.2003
Arvostelijana Mika Roth