Oululaisen Katveen omakustanne Askelmerkki tarjoilee kuulijalle 12 kappaleen verran suomenkielistä kitarapoppia. Lähimmiksi vertauskuviksi voi nostaa musiikin rakenteen ja mukavan poukkoilun ansiosta Absoluuttisen Nollapisteen, myös Limonadi Elohopea maalailee Katveen kaltaisia harmittoman positiivisia tutkielmia niin musiikillisesti kuin arkipäiväisiltä sanoituksiltaan. Valitettavasti laulaja Matti Parkkosen ilmaisu ei ainakaan vielä vakuuta yhtä omintakeisena ja samantien tunnistettavana kuin Liimatan töksäyttely tai Suovasen positiivinen maalailu. Janne Nissisen koskettimien vuoropuhelu Tomi Väisäsen kitaran kanssa on yhtyeen vahvuuksia, myös yhtyeen valitsema musiikin suunta miellyttää meikäläisen korvaa.

Avausraita Kontaktin pohjalta viittaus Nollapisteeseen on selkeä. Rytmiryhmän poukkoileva pyrähtely, töksähtelevä laulu, melko rockisti säröilevä kitara. Heleitä väliosia kasvatetaan juoksevaan tiputteluun, sanoituksiltaan onnellista miestä tarjoileva kappale on levyn mieleenjäävimpiä raitoja. Viimeistelyä vaille onkin sitten enemmän Limukoita, etenkin kerron puolesta. Koskettimet saavat edellistä kuuluvamman roolin, Jiri Lahden vieraileva foni on onnistunut valinta biisiin. Esimerkiksi Hetkellistä -kappaletta kuunnellessa viehättää Katveen taidokas tasapainoilu mollin ja duurin välillä, tunnelma on samaan aikaan sekä kaihoisa että positiivinen. Marjoja poimiva ja pyhäpäivän toimituksia pohtiva rauhallinen Pyhäisin vakuuttaa variksenmarja –kerrollaan ja kosketinhuminallaan. Saunaa, ongintaa ja soutamista tarjoilevassa Kallioniemessä pelätään pimeää, kun taas Käytäväpeliä kaahaa mollirokkia juoksuttavilla kärryillä pitkin käytäviä, suljettujen ovien takana käydään kauppaa. Bileitten jälkeinen Exmedium viettää lumista krapulapäivää, Lämmintä lunta -kappale alkaa sanoilla: Hukkuu kiiltävästä teipistä sen pää. Eikä löydy kynttä, jolla sitä jäljestää. Parkkosen runokynä vakuuttaa, pienimuotoiset tutkielmat arkisista askareista on ilmaistu mukavan juoksevasti ilman suomenkielisen popin perustöksäytyksiä.

Taivaalla tanssivat Joutilaan pilvet on soitannoltaan niin Nollapistettä että... Biisinä levyn grooveinta osastoa. Vieraan varalle tarjoaa minun korvaani parisuhdepohdintaa, jossa ei yllätä vieraat hiukset ammeessa. Nimibiisi iskee ei vie syöminen nälkää, vaan loitontaa sen -kerrollaan mukavasti, vaikka mitään instant-radiohittiä ei korvaani levyltä nousekaan. Ehkä laulupersoonan (lisä)rakentaminen ja sen iskuhitin löytäminen ovatkin Katveen suurimmat haasteet tulevaisuudessa. Päätösraidan tapaan Katve ei ole aivan Tavanomaista, vaikka roolimalleja pystyykin osoittamaan. Silti hyvä uusi oululaistuttavuus, jolta voi odottaa jatkossa vaikka mitä.