Julkaistu: 01.07.2004
Arvostelija: Marko Ylitalo
Versity Music
Pinkkiä roskapoppia Norjasta. Surferosan kokopitkästä debyyttialbumista sai hyvän kuvan singleksi lohkaistulta Lucky Lipstickiltä. Nyt samaa trash-poppia ja syntsapunkkia tarjoillaan tusinan biisin paketissa, mikä on kyllä kerta-annoksena vähän liikaa. Surferosasta on puhuttu Norjan vastineena Ruotsin The Soundsille, mikä ei täysin pidä paikkaansa, vaikka laulajatar Mariannin ääni tuokin voimakkaasti mieleen The Soundsin Maja Ivarssonin ulosannin. Muutoin seikkaillaan musiikillisesti enemmän 80-luku-henkisissä purkkadiskotunnelmissa, jota vahvistavat albumilla käytetyt kasaristi retrot kosketinsoundit. Postmoderniin tyyliin levylle on yhdistelty vaikutteita sieltä täältä, ja vaikka lopputulos onkin riemunkirjava, niin kokonaisuus pysyy hyvin kasassa.
Energiaa kolmikolla riittää, ja levystä huokuu hyvä meininki, joka kuitenkin jää vähän ulkokohtaiseksi. Vauhti ei hiljene koko levyn aikana ollenkaan, aivan kuin oltaisiin jatkuvasti vuoristoradan jyrkimmässä laskussa. Hengähdystauot tai tunteet eivät kuulu näihin juhliin lainkaan 80-luvun kokkelihuuruisten ja neonsävyisten pintaliitopirskeiden tapaan. Shanghai My Heart on piristävä levy pieninä annoksina, mutta kokonaisuudessa on liikaa karamellia yhdelle kertaa. Aivan kuten karkkipäivääkin vietetään vain kerran viikossa, tulisi Surferosaakin kuunnella vain lauantaisin. Shanghai My Heart on kuin aivan liian iso Lauantaipussi. Maistuu aluksi tosi hyvälle, mutta loppua kohden alkaa jo vähän ällöttää.
