Nick Cave & The Bad Seeds: The Videos DVD
Julkaistu: 11.06.2004
Arvostelija: Mika Roth
Mute
Tämä 20 eri musiikkivideota vuosilta 1984-1997 esittelevä kokoelma julkaistiin alkujaan jo 1998 VHS-muodossa, eikä siihen ole tehty mitään lisäyksiä DVD formaattiin käännettäessä. The Videos on kuitenkin kattava kokonaiskatsaus Nick Cave & The Bad Seedsin historiaan joka oikeuttaa mielestäni täydellisesti uudelleenjulkaisun. Jokaista videota edeltää lyhyt haastattelupätkä, jossa yhtye (yleensä itse Nick) kertoo jotain videosta. The Videos ei etene kronologisessa järjestyksessä, mutta käyn ne tässä kuitenkin jonkin sortin aikajärjestyksessä lävitse.
Australialainen Nick Cave perusti The Bad Seeds yhtyeen vuonna 1983 yhdessä Mick Harveyn, Blixa Bargeldin ja Barry Adamsonin kanssa. Ensimmäinen single ja samalla ensimmäinen virallinen video vuodelta 1984, Elvis Presley coveri In The Ghetto, on vielä lähes nolostuttavan kömpelö ja monotoninen esitys. Paljon enempää eivät tarjoa seuraavana vuonna julkaistun kakkoslevyn The Firstborn Is Dead edustusvideot Tupelo sekä Wanted Man, joka tehtiin yhdessä Bob Dylanin kanssa. Myös seuraavalta levyltä napattu The Singer (Johnny Cash coveri) on hyvin suora ja yksinkertainen tallenne, mikä tosin tukee itse biisin suoruutta erinomaisesti. Youre Funeral, My Trial –levy on skipattu täysin yli, mutta Tender Prey pitkäsoittoa edustavat amatööripohjalta tehty Deanna sekä ”oikea” musiikkivideo The Mercy Seat. Jälkimmäinen edustaa Bad Seedsin tulevaa soundia esimerkillisesti ja vaikka aika on ajanut pahasti itse videon ohi, osoittaa se ettei yhtyeen pärjätäkseen tarvitse enää nojata coveriin.
Vuosi 1990 toi mukanaan paremmat ajat ja resurssit. The Good Son –levyn The Weeping Song ja Ship Song ovatkin näistä uusista ajoista havainnollisia esimerkkejä. Huolimatta lisääntyneestä tuesta edustavat ne taiteellisesti suoraa jatkumoa aiemmille tuotoksille. 1992 julkaistiin loistava Henry’s Dream –levy, jolta Straight To You, Jack The Ripper ja I Had A Dream Joe nousivat mainitussa järjestyksessä singleiksi. Straight To You videota ohjaamaan palkattiin Anton Corbijn joka on onnistunut etenkin värien hallinnassa mestarillisesti, ei ihme että herra on Depeche Moden uskottu mies. Jack The Ripperin murhaviittaukset tuntuvat nyt melko osoittelevilta, mutta julkaisuajankohtanaan video oli vielä suhteellisen rohkea. I Had A Dream Joen keikkataltiointi sopii puolestaan kappaleeseen hyvin, valittiinhan ensimmäiselle singleversiollekin aikanaan biisin liveversio. What A Wonderful World –single Shane MacGowanin kanssa tuli ulos vielä samana vuonna, ja jos itse biisi ei tarjoa mitään uutta ei sitä tee myöskään video, joka perustuu siihen että herrat Cave ja MacGowan lauleskelevat melkoisessa myötäisessä baarijakkaroilla kyseistä viisua. Lisäpisteet MacGowanin hampaista jotka lienevät rock-historian karmeimmat.
Vuosi 1994 toi muassaan ehdottoman suosikkilevyni Let Love In, jota tällä kokoelmalla edustavat Do You Love Me?, Loverman ja Red Right Hand, todellisia klassikoita jokainen. Do You Love Me? käytiin kuvaamassa Sao Paulon punaisten lyhtyjen alueella kun taas Loverman rakentuu idealle että koko bändi hypnotisoidaan ja heidät laitetaan tekemään mitä kummallisempia asioita. Hyviä videoita kumpikin, mutta viimeisenä joukosta valmistunut Red Right Hand kärsii jo pahoista ylilyönneistä. Bändi itse korostaa haastattelussa vain totelleensa ohjaajaa, mutta selittääkö se esim. kalkkunan rautasahalla sahaamisen?
1996 Cave bändeineen julkaisi suurimmaksi menestyksekseen nousseen Murder Ballads –levyn. Pitkäsoiton kolmesta videosta Henry Lee ja Where The Wild Roses Grow ovat jo niin puhki kuluneita, ettei niistä sen enempää. Kiinnostavin kolmikosta on Stagger Lee, jota en ollut koskaan aiemmin nähnytkään. Sangen homoeroottista mutta ehdottoman viihdyttävää menoa tanssipoikineen kaikkineen. Heti seuraavana vuonna julkaistu The Boatman’s Call –levy jäi selvästi välityöksi, eivätkä sen videot Into My Arms ja Are You The One I’ve Been Waiting For? pärjää vertailussa millään tasolla muuhun materiaaliin.
Kappaleet eivät siis ole kokoelmalla kronologisessa järjestyksessä, mutta suurin osa hiteistä ja aivan uusimmat kappaleet on sijoitettu ensimmäiselle puoliskolle. Alkupään nollabudjetti tuotannot solahtavat silti vaivatta suurempien produktioitten sekaan, osoittaen samalla että yhtye on koko uransa ajan omannut tietyn helposti tunnistettavan tyylin. Pakkohankinta vannoutuneille Cave-faneille, ja oivallinen opas niille jotka eivät yhtyeen tuotantoa vielä entuudestaan tunne. Kiekolle kertyy yhteismittaa kunnioitettavat 98 min. Kaikki materiaali on täyskuvallista (4:3), tosin kuvanlaatu on keskivertoa selvästi parempi. Äänipuolelta löytyy vaihtoehdoksi vain stereo.
Nick Cave & The Bad Seeds
Vuonna 1984 australialaisyhtye The Birthday Partyn raunioihin perustettu rock-yhtye, jonka laulaja Nick Cave on myös kirjailija.
Linkki:
nickcaveandthebadseeds.com
(Päivitetty 2.1.2014)
Kommenttien keskiarvo:
No, joka tapauksessa omasta mielestäni Boatman's Call on turhan yksipuolinen ja hieman väsyneen tuntuinen albumi. Haluan kuitenkin vielä korostaa, että huonoa levyä Cave ei ole tähän mennessä tehnytkään.
Tässä vielä herran omia mietteitä muutaman vuoden takaa eräästä haastattelusta:
"My lyric writing reached some sort of hysterical crescendo about the time of The Boatman's Call, reporting what was going on in my life in the most melodramatic way; ordinary stuff magnified to heroic proportions. And I find it very difficult to listen to that record now because of that." He thinks that, in many ways, it is quite a beautiful record and that he'd probably like it if he hadn't made it himself "but. . . sometimes it sounds like the moaning of a dying insect."