Mnemosyne

Olen usein hämmästellyt norjalaisten kykyä muokata metallimusiikista yhä vain uusia ja toinen toistaaan mielenkiintoisempia viritelmiä. Kolmanteen levyynsä ehtinyt Peccatum on jälleen yksi norjalais-ryhmä tuossa valtaisassa jatkumossa, joka on rikastuttanut ja kehittänyt metallin ääripäitä, sekä erkaannuttanut niitä yhä kauemmas ja kauemmas alkuperäisestä pisteestä. Levyn saatteessa musiikin tyyliä kuvataan sanoilla; sinfoninen, dark, avantgarde ja rock. Hyvin kuvaavia sanoja jokainen, mutta jopa yhdessä auttamattoman riittämättömiä.

Levyn avaa yli 8 minuuttinen Desolate Ever After, joka herää avaruuden syvästä hiljaisuudesta aluksi vain viipylevien koskettimien ja hiljaisen puheen voimalla. Mielleyhtymät Alien-elokuvan soundtrackiin ovat välittömät. Puolivälissä sävellys viimein herää industrial-painajaiseen, raskaiden koneiden ryhtyessä hitaaseen ja junttaavaan työhönsä. Nyt näyt mielessä vaihtuvat johonkin David Lynchin painajaismaiseen kohtaukseen, jossa jotain sanoinkuvaamattoman pahaa on pian tapahtumassa. Samassa moniulotteisessa hengessä seuraavat taidokkaan yksityiskohtaiset kappaleet toinen toistaan, kunnes viimeisenä kuultava The Banks Of This River Is Night laskee viimein esiripun sangen outoja ja ihmeellisä näkyjä tarjonneen kokemuksen päätteeksi.

Läpikäytävä musiikillinen spektri on mittava, mutta jollain kummallisella tavalla Peccatum onnistuu kääntämään tämän kaiken yhtenäiseksi teokseksi. Siinä missä yhdeksän kymmenestä yrittäjästä saisi aikaan vain muotopuolen hybridin, jonka tasapaino olisi lähinnä Pisaa muistuttava pystyvät yhtyeen muodostava parivaljakko Heidi ”Ihriel” Tveitan ja Vegard ”Ihsahn” Tveitan luomaan tästä kaikesta harmonisen ja erittäin selkeän kokonaisuuden. Kaksikon lisäksi studiossa on ollut apuvoimana jazz rumpali/perkussionisti Knut Aalefjaer, jonka taidokas työ tuo oman tärkeän lisänsä soundiin. Etenkin Veils Of Blue kappaleessa miehen soitannon eri puolia käytetään nerokkaasti hyödyksi.

Peccatum on minulle uusi tuttavuus, mutta tämän levyn nojalla aion kyllä etsiä aiemmatkin tuotokset käsiini. Bändin luoma outo musiikillinen pienoismaailma voi olla monelle liikaa, mutta he jotka eivät pelkää kokeiluja ja omaavat hieman seikkailumieltä saattavat löytää tästä pitkäsoitosta levyhyllyynsä todellisen kruununjalokiven.